Metsänhoitaja Juhani Viitala, Timo Nyrhinen ja Pekka Airaksinen esittävät perättömiä väitteitä metsän jatkuvasta kasvatuksesta (LK 20.5.). Tutkimustietoa siitä on paljon.
Jatkuva kasvatus kehitettiin 1980-luvun alussa, jotta vapauduttaisiin avohakkuiden, maanmuokkausten ja puupeltojen haitoista, suurista kustannuksista, metsän eliöiden ja monimuotoisuuden tuhoamisesta ja hiilen karkaamisesta. Mallit otettiin luonnonmetsistä. Luonto oli niitä testannut satoja vuosia ja todennut toimiviksi.
Metsien inventointitiedot varmistivat saman. Ensimmäisessä inventoinnissa (1921–23) luokiteltiin kaksi kolmasosaa metsistä luonnontilaisiksi. Kaikki olivat erirakenteisia. Yleisin rakenne oli jatkuvarakenteisuus, jossa samassa metsikössä oli pieniä puita eniten ja puiden määrä pieneni koon ja iän suuretessa. Ne olivat jatkuvan kasvatuksen mallin mukaisia. Malli oli siten helppo luoda ja luottaa sen toimivuuteen.
Laajan koesarjan muodostavat jatkuvan yläharvennuksen ja jaksollisen alaharvennuksen vertailut. Arvotuilla koealoilla verrattiin puuston kehitystä ja tuotosta Tammisaaresta Pallakselle ulottuvalla koesarjalla.
Jatkuvassa kasvatuksessa hakattiin kerralla 100 kuutiota/hehtaari, josta tukkipuuta oli 80 prosenttia. Nykykäytännön jaksollisessa hakattiin neljännes vähemmän, josta kolmannes oli tukkipuuta. Hakkuutulot olivat jatkuvassa yli kaksinkertaiset jaksolliseen verrattuna.
Puuston kasvu oli jatkuvassa 5,7 ja jaksollisessa 4,6 kuutiota/hehtaari/vuosi. Ero oli 24 prosenttia. Saman tilavuuden omaavissa puustoissa kasvuero oli 50 prosenttia. Ruotsin tutkimuksista on raportoitu samankaltaisia ja jopa suurempia kasvueroja, kuten myös Saksassa.
Ruovedelle perustettiin koekenttä jaksollisen kasvatuksen ensiharvennusvaiheessa 1986 käsittelemällä 28 koealaa jatkuvalla ja 26 jaksollisella kasvatuksella. Kummassakin tehtiin laajat tiheys- ja puulajivaihtelut tuotoksen ja muiden tekijöiden optimien selvittämiseksi. Ensimmäinen hakkuu tehtiin talvella 1986. Hakkuita toistettiin ja jaksollisen kasvatuksen silloinen kiertoaika täyttyi 2009.
1994–2008 puiden kasvu oli jatkuvan kasvatuksen yläharvennetuilla koealoilla 30 prosenttia suurempi kuin nykykäytännön alaharvennuskoealoilla. Jatkuvan kasvatuksen optimikoealoilla hakattiin noin kolmannes enemmän puuta kuin jaksollisen eli puupeltokasvatuksen optimikoealoilla. Tukkipuun osuus oli jatkuvassa kasvatuksessa noin kolme neljännestä, jaksollisen vain neljännes. Taloudellinen tulos oli jatkuvassa kasvatuksessa kaksinkertainen jaksolliseen verrattuna.
Vertailuun pitää ottaa mukaan myös puun laatu, tuotannon kannattavuus sekä hiilen sidonta, monimuotoisuus sekä muut käyttömuodot. Tällöin jatkuvan kasvatuksen yläharvennus on moninkertaisesti edullisempaa kuin alaharvennus ja avohakkuu.
Nykykäytäntö aloitettiin teollisuuden johdolla ilman tutkittua tietoa sotien jälkeen. Kun vertailevia kokeita ei ollut, selitykset ovat vain mielipiteitä ja uskomuksia.
Ilmastonmuutoksen myötä kohonnut ilman lämpötila ja kasvukauden pidentyminen sekä hiilidioksidin määrän nousu typpisaasteiden ja happaman sateen lannoitusvaikutusten ohella ovat lisänneet puuston kasvua lähes kaksinkertaiseksi. Voimistuneet tuhot ovat rajoittaneet kasvua. Silti Luonnonvarakeskuksen tutkijat ovat lupailleet kasvun lisääntyvän jopa 50 miljoonaa kuutiota.
Nykykäytännön edustajat ennustavat, että jalostuksella lisätään puustojen kasvua. Saksalaistutkimukset osoittavat, että viljelypuuston höttöisen puuaineen tiheys on yli 10 prosenttia pienempi kuin luontaisesti kasvaneella puulla. Siten hypoteettinen jalostuslisä on vettä ja ilmaa.
VMI-tietojen mukaan puustojen kasvu on 2010-luvulla kääntynyt laskuun. Tuhojen vuoksi kasvu ilmeisesti heikkenee edelleen. Jalostetun siemenen geneettisen vaihtelun kapeus saattaa olla myös syynä tuhojen lisääntymiseen.
Aitoa jatkuvaa kasvatusta käyttäen olisi tuotettu paljon nykyistä enemmän arvokasta tukkipuuta. Jos puuta olisi käytetty bulkkisellun tuotannon sijasta enemmän hiiltä hirsinä tai lautoina pitkään sitovaan rakentamiseen, hiilijalanjälkemme olisi pienempi ja taloustilanne parempi. Avohakkuilla ja viljelyllä ei ole lisätty kasvua, päinvastoin. Avoala ei puuta kasva ja taimikotkin kasvavat tilavuutta vuosia vähän.
Maanmuokkaus-istutus-taimikonhoito-alaharvennus-avohakkuu-ketjua on harjoitettu puupeltokasvatuksen yhden kierto- eli kasvatusajan. Vasta nyt on tietoa vaikutuksista. On todennäköistä, että erityisesti kuusen monokulttuureissa tulee yhä enemmän esiin tuhoja. Toisen sukupolven kuusikoiden kasvun on arvioitu romahtavan kolmanneksella.