Vuosi sitten Suomesta tuli sotilasliitto Naton jäsen ja joulukuussa 2023 Suomi solmi puolustusyhteistyösopimuksen (DCA) USA:n kanssa. Risto E.J. Penttilä on kuvannut sitä ”palovakuutukseksi” siinä tapauksessa, että Donald Trump nousee uudelleen USA:n presidentiksi.
Kun lueskelin netissäkin olevaa DCA-sopimusta, mieleeni tuli déjà-vu. Eikö tätä ole tapahtunut aiemminkin lähihistoriassa Euroopassa myös Suomeen liittyen, vaikkakaan ei virallisena sopimuksena?
Muassa Slovakia, Bulgaria, Romania ja Unkari alistuivat toisen maailmansodan aikana niitä vahvemman Natsi-Saksan kanssa vasalliuteen perustuvan liittosuhteen, joka vaihteli poliittisen, taloudellisen, sotilaallisen ja ideologisen välillä.
Myös Natsi-Saksan ja Suomen välillä oli jatkosodasta lähtien suhde, ei tosin kirjallisesti, minkä takia Suomi ei saanut vasallivaltion leimaa, vaikka sen tavoitteet olivat Natsi-Saksan kanssa yhteneväiset monilta osin.
DCA-sopimus perustuu USA:n etujen maksimointiin sotilaallisesti niin rauhan aikana kuin kriisitilanteessa. Niiden toteutuminen ja USA:n velvoittavuus auttaa Suomea jää sen omaan harkintaan, vaikka suurin katastrofi – USA:n ero Natosta – tapahtuisikin.
Pitää muistaa, että USA on tehnyt vastaavia sopimuksia erikseen kaikkien Pohjois- ja muiden Euroopan maiden kanssa. Niiden keskinäinen priorisointi tulee varsinkin kriiseissä tärkeäksi.
DCA-sopimus on luonteeltaan sellainen, että se kattaa edellä mainitut vasalliuden piirteet, joiden toteuttamiseen Suomi on vasallivaltiona sitoutunut. Kuten entinen suurlähettiläs Hannu Himanen toteaa, Suomi on sitoutunut tosiasiallisesti myös ydinaseiden kauttakulkuun Nato-sopimuksessa.
Lopullinen DCA-sopimus ratifioitaneen tulevana kesänä, jolloin voidaan sanoa, että suomalaiset ovat päässeet samanlaiseen suhteeseen kuin keskiajalla oli lääninherran ja hänen vasallinsa kesken. Joskin tuolloin lääninherran tuli suojella vasalliaan.