Terveydenhoidon ja kansantaloudenkin eräs suuri ongelma on alati kasvava huonokuntoisten ihmisten määrä. Huonokuntoisuus koskee nykyään paitsi meitä vanhuksia myös nuorempaa väkeä.
Varusmiesten Cooperin testin tulokset ovat vähän säälittäviä. Hekin ovat tulevia vanhuksia.
Yhteiskunnan etu olisi, jos me vanhukset pysyisimme kohtuullisessa toimintakunnossa sen sijaan, että olemme jopa vuosikymmenen hoitokodeissa ja myöhemmin sairaaloissa käänneltävinä. Vanhana aloitekyky hiipuu ja tarpeellisetkin toimet tahtovat jäädä hoitamatta. Jonkun pitäisi olla innostamassa ja antamassa tukea terveempään elämään.
Vanhatkin tietävät, että tupakkaa ei pitäisi polttaa ja viinaa ja kaljaa tulisi käyttää korkeintaan kohtuullisesti. Liikkua pitäisi, mutta kun on niitä vaivoja. Ylipainoa on suurimmalla osalla ikäisistäni, siitä on jotenkin tullut melkein itsestään selvä asia.
Nuoruusvuosinani lihavuus oli nuorilla ihmisillä harvinaista toisin kuin nykyään. Ennen vanhaan harrastusmahdollisuuksia oli tarpeeksi vähän.
Sanotaan, että on järkevämpää hoitaa terveyttä kuin sairautta. Yhä useammalle valinnan mahdollisuutta näiden vaihtoehtojen välillä ei enää ole.
Mitenkähän tämä ongelma käytännössä hoidetaan, vai jääkö se hoitamatta? Ehkä epäterveellinen elämä on osittain oma valinta, mutta jotain vaikutusmahdollisuutta yhteiskunnallakin on.