Elämme valeuutisten kulta-aikaa, missä keksityn ja toden raja on häilyvämpi kuin koskaan. Globaalisti toimiva some on pullollaan uutiskaapuun puettuja salaliittoteorioita, tekoälytuotoksia ja trollauksia sekä muuta propagandaa. Osa siitä on tehty niin taitavasti, että valheen erottaminen faktasta on vaikeaa jopa medialukutaitoisille, joita heitäkin on jatkuvasti vähemmän.
Siksi onkin entistä tärkeämpää, ettei niin kutsuttu perinteinen media tingi tärkeimmästä periaatteestaan tuumaakaan.
Aamulehti poisti viikonvaihteessa verkosta yli 550 eläköityneen toimittajansa Matti Kuuselan kirjoittamaa juttua ja ilmoitti palkkaavansa ulkopuolisen selvityshenkilön tutkimaan palkitun kirjoittajan jutut. Syy epätavallisiin toimiin oli Kuuselan muistelmateos, missä hän kertoi sepittäneensä joitakin lehtijuttujaan.
Kuusela uskoo lukijoiden ymmärtäneen, että kyse oli fiktiosta – tosin tekstissä tätä ei kerrottu. Hän on perustellut tuotoksiaan myös feature-journalismin erityispiirteillä. Kyseisen tyylilajin kirjoituksia ovat artikkelit, henkilökuvat ja reportaasit, joiden tyyli voi poiketa merkittävästikin uutistyylistä.
Perustelu ontuu, sillä sepittäminen on yksiselitteisesti suomalaisen uutismedian hyväksymiä journalistin ohjeita vastaan, ja tämä koskee kaikkia journalismin tyylilajeja. Ohjeissa todetaan, että yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta, eikä myöskään kuvaa tai ääntä saa käyttää harhaanjohtavasti.
Journalistin velvollisuutena on pyrkiä aina todenmukaiseen tiedonvälitykseen. Jos kyse on sepitteestä tai muusta satuilusta, se on kerrottava selkeästi jutun yhteydessä. Faktatakuu koskee myös virheitä, jotka on havaitsemisen jälkeen oikaistava nopeasti ja näkyvästi.
Maailmalta tunnetaan tapauksia, missä arvostettu toimittaja on jäänyt kiinni keksimistään jutuista. Seurauksena on ollut paitsi potkut myös journalistisen elämäntyön mitätöinti.
Rangaistus voi kuulostaa kovalta, mutta se on perusteltu, sillä kyse on journalismin uskottavuudesta. Sen menettäminen tarkoittaa journalismin tuhoa. Jos yleisö ei voi luottaa journalistisesti tuotettujen juttujen totuudellisuuteen, journalismi menettää olemassa olonsa oikeutuksen, eikä sitä enää tarvita.
Valtaosa Suomen mediasta – mukaan lukien Aamulehti – on tuominnut jyrkästi Kuuselan työskentelytavan. Tämä kertoo paitsi suomalaismedian myös -toimittajien ammattietiikan tasosta.
Soraääntä ovat edustaneet Aamulehden ex-päätoimittajat Jouko Jokinen ja Matti Apunen, jotka ovat puolustelleet entisen alaisensa "kaunokirjallisesti leikittelevää" tyylilajia. Painoarvoa puolustukselle antaa se, että Jokinen on Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja ja Apunen Ylen hallituksen puheenjohtaja.
Kaksikon kommentit ovat lyöneet epäilyksen varjon myös Ylen ylle, vaikka sen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen onkin pyrkinyt korjaamaan rikottua vastakkaisella ulostulollaan (Yle 25.3.).
Medialla ei ole varaa tässä asiassa erimielisyyksiin. Linjan on oltava jatkossakin yhtenäinen, tinkimätön ja vakaa. Journalismi ei ole kaunokirjoittamista, vaan vastuullista faktatiedon välitystä. Siinä kaikkien väitettyjen asioiden on oltava totta tekijästä, tyylilajista ja välineestä riippumatta.
Lapin Kansa on julkaissut muutamia kymmeniä Matti Kuuselan kirjoituksia aikana, jolloin lehti kuului samaan Alma-konserniin Aamulehden kanssa. Osa kirjoituksista löytyy yhä Lapin Kansan verkosta. Osaan kirjoituksista, joiden todenperäisyyttä ei voida varmistaa, on nyt liitetty tieto siitä, että kirjoittajan toimintatavat ovat epäilyksen alla. Toisin sanoen kirjoitukset ovat fiktiota niin kauan kun ne todistetaan faktaksi.