lautapelit: Etsi kar­tal­ta mur­haa­ja, tai syötä kis­san­pen­tu­ja – pukin kont­tiin voi löytää mui­ta­kin lau­ta­pe­le­jä kuin vanhoja klas­si­koi­ta

leikkipuisto: Se­vet­ti­jär­ven lapset saivat äkäisen nä­köi­sen jou­lu­lah­jan koulun pihalle

Mainos : Anna lah­jak­si pai­kal­li­sym­mär­rys­tä. Tutustu Lapin Kansan joulun ti­laus­tar­jouk­siin tästä.

Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Tork­ko­lan muis­tok­si – jospa ka­toa­mis­ta ei vielä oli­si­kaan kir­kos­sa kuu­lu­tet­tu

Uusi Rovaniemi kertoi kolmisen viikkoa sitten, että Torkkolan talon vuokralaiset on irtisanottu ja taloa uhkaa purkaminen.
Uusi Rovaniemi kertoi kolmisen viikkoa sitten, että Torkkolan talon vuokralaiset on irtisanottu ja taloa uhkaa purkaminen.
Kuva: Pekka Aho

Pekka Ahon vaikuttava kuva katoavasta Rovaniemestä (LK 29.10.) palautti mieleen, miten vaimoni ja minä kävimme 1970-luvulla ostamassa Torkkolasta elintarvikkeita, joita ei aina saanut muista kaupoista, miten vanhempani olivat käyneet Torkkolassa kahvilla tultuaan talvisodan loppiaisena vihityiksi avioliittoon, ja varmaan myös isovanhempani olivat nauttineet Torkkolan leivonnaisia käydessään kauppalassa ennen sotia.

Jospa katoamista ei olisikaan vielä kirkossa kuulutettu?

Torkkola liittyy myös uuden kirkkomme vihkiäisiin 70 vuotta sitten. Kutsun oli saanut myös kirkkoherra Andrew Mickelsen, Amerikan apostolis-luterilaisen kirkkokunnan esimies. Hänen puolisonsa Mary B. Mickelsen kirjoitti kirjassaan The Northern Light heidän saapumisestaan Rovaniemelle 12.6.1951.

”Saavuimme Rovaniemelle puoli yhdeksältä illalla selkeässä päivänpaisteessa. Kun kiersimme leveää Kemijokea, saatoin tuskin kuvitella edessä aukeavaa näköalaa samaksi kuin ne tuhot ja rauniot, mitä olimme kuvissa nähneet palavasta Rovaniemestä vuonna 1939. Valkea kaupunki oli noussut tuhkasta.

Andrew ja minä olimme pitäneet selvänä, että majoittuisimme Einon [Miettunen] luokse, koska hän oli ollut viikkojen ajan vieraanamme vasta vuosi sitten. Tahdikkaasti Eino selitti meille, että heidän pieni kotinsa oli täpötäysi neljästä pienestä lapsesta. Siksi saisimme rauhallisemman ja tilavamman majapaikan Torkkolan uudessa talossa.

Kiipesimme avaran rappukäytävän kautta ylähalliin, jossa hymyilevä kiharatukkainen nainen, neiti Anna Torkkola, ja hänen sisarensa, iloinen ja hymyilevä rouva Helena Karvo toivottivat meidät sydämellisesti tervetulleiksi. Rouva Karvon poika, pitkä nuori vaaleatukkainen herrasmies kumarsi syvään ja toi matkatavaramme sisään.

Kesäkuun 13. päivä heräsimme hienotunteiseen koputukseen ovelle. Rouva Karvo toi kahdeksalta meille tarjottimella mannermaisen kahviaamiaisen sämpylöitten kanssa. Kahvi oli erinomaista.”

On todellinen menetys, jos suojeltu, aikansa arkkitehtuuria erinomaisesti edustava asuin- ja myymälärakennus hävitetään, koska samalla katoaa myös Torkkolan nimi. Mutta jospa katoamista ei olisikaan vielä kirkossa kuulutettu?