Inarin uudeksi kunnanjohtajaksi on valittu Tommi Kasurinen.
Kasurinen, 50, on koulutukseltaan kauppatieteen tohtori. Hän on toiminut Keskolla useissa eri johtotehtävissä, ja asunut muun muassa Norjassa ja Ruotsissa.
– Valinta on tietysti todella mieluisa, ja totta kai sellaista toivoo, kun tällaiseen prosessiin lähtee mukaan, Kasurinen totesi kunnanvaltuustolle etäyhteyden välityksellä.
Kasurinen on asunut huhtikuusta lähtien Rovaniemellä ja toiminut yhdistelmäajoneuvon kuljettajana. Hän on suorittanut viime kesänä logistiikan perustutkinnon osatutkinnon.
– Työkseni olen ajanut nyt rekkaa ja vapaa-ajat olen kiertänyt tuntureita, Kasurinen kertoi.