Kaikki me lehtiä lukevat olemme lukeneet tekoälyn kirjoittamia juttuja, enimmäkseen tietämättämme. Urheilu- ja vaalitulosten uutisointi ei tietokoneelta ole ollut temppu eikä mikään enää moneen vuoteen. Mutta syvällisempien haastattelujen ja uutisten analysointiin tietokone ei vielä omin päin kykene.
Kysyin älypuhelimeltani, ovatko paikallislehdet luotettavia historian lähteitä. Sain tällaisen vastauksen:
”Paikallislehdet voivat tarjota arvokasta tietoa paikallisista tapahtumista ja historiasta, mutta niiden luotettavuus riippuu useista tekijöistä, kuten journalistien ammattitaidosta, faktantarkistuksesta ja mahdollisista poliittisista tai taloudellisista vaikutteista.”
Noinhan asia tietenkin on, tuskin se muista lähteistä tarkistamalla muuksi muuttuu.
Viime viikkoina varsinkin toimittajapiireissä on kummasteltu erään toimittajan paljastusta, jossa hän on kertonut keksineensä haastateltavansa ja haastattelut omasta päästään. Sellaista on varmasti tapahtunut maailmalla paljonkin. Mutta rehellisyyden läpeensä marinoimassa Suomessa se on ennenkuulumatonta.
Mutta mistäpä sitä tavallinen lukija pystyy päättelemään, onko juttu toimittajan tai tekoälyn luomaa sepitettä.
Sota- ja soteuutisten marinoimassa maailmassa valeuutisten virta kaivaa jatkuvasti leveämpää uomaa. Omia virheitä puolustellaan kääntämällä totuus päälaelleen, syylliset tekeytyvät uhreiksi. Ilmiselvät valheet idässä ja lännessä menevät täydestä niille, jotka niihin haluavat uskoa.
Kaikesta huolimatta suomalaiset luottavat painettuun sanaan. Osittain se voi johtua siitä, että lukemisen opettaminen oli pitkään kirkonmiesten tehtävänä ennen maallisen koululaitoksen yleistymistä ja yleisen oppivelvollisuuden säätämistä. Se oli sitä aikaa, jolloin totuus ei palanut tulessakaan.
Toinen hyvä selitys on meidän harva asutuksemme ja pienen puoleinen kansamme, jonka keskuudessa valheet ja valehtelijat paljastuvat helpommin kuin suuren maailman vilinässä. Aina löytyy joku, joka tuntee ja tietää.
Uskottavuuden vaatimus korostuu paikallisissa viestimissä. Niiden toimittajilla on kotiseudullaan erittäin laaja tuttavapiiri, vaihtoehtoisia työpaikkoja on vähän eikä kukaan ammatistaan ylpeä journalisti halua pilata omaa tai kenenkään muunkaan mainetta yksittäisen kohujutun takia.
Parhaimmillaan paikallinen ilmaiseksi jaettava lehti voi näyttää mallia asiallisesta, erilaisia ihmisiä kuuntelevasta, virheitä korjaavasta ja yhteisöllisyyttä rakentavasta journalismista. Siitä soisin myös monen somevaikuttajan ja sellaiseksi aikovan ottavan oppia.