Kolumni

Toi­mit­ta­jal­ta: Puis­to­jen ves­sa­pul­ma kor­jat­tiin, mutta taas vä­li­ai­kai­ses­ti – miksi kes­to-on­gel­maa ei saada rat­kais­tua?

-
Kuva: Jouni Porsanger

Kiivas keskustelu yleisten vessojen puutteesta Rovaniemellä on vihdoin poikinut tulosta. Yle uutisoi maanantaina, että kaupunki on päättänyt sijoittaa Rovaniemen puistoihin kolme kuivakäymälää: yksi tulee Angry Birds -leikkipuistoon ja kaksi Ounaskosken uimarannan viereiseen Koskipuistoon. Päätöksen teki kaupunginjohtajan sijainen, henkilöstöjohtaja Antti Määttä.

Kuivakäymälät tulevat puistoihin keskiviikkona ja pysyvät siellä loppukesän ajan. Samalla kaupunki ilmoitti kokeilevansa, miten kuivakäymäläjärjestely lähtee toimimaan. Loppusyksyn aikana käymälöistä kerätään palautetta, minkä jälkeen yleisten vessojen tarvetta arvioidaan uudelleen. Näillä näkymin käymälät ovat kuitenkin vain väliaikaisia.

Kysymys kuuluu, millaista palautetta kaupunki kuivakäymälöistään oikein odottaa. Eikö vuosien aikana käyty keskustelu ja vessapaperiin verhoiltu Koskipuisto kerro tilanteesta tarpeeksi?

Surkuhupaisasta vessaepisodista on paisunut kesän aikana suuri ja monivaiheinen tapahtumaketju. Vyyhti alkoi kuukausi sitten, kun Uusi Rovaniemi uutisoi, että Koskipuistossa olevia kuusia käytetään yöllä vessoina. Tänä vuonna ongelma kärjistyi, koska juhlijoita on ollut puistossa enemmän ja maahan jätettiin käytettyjä vessapapereita.

Kaupungilta ehdittiin kesäkuussa jo todeta, ettei kuivakäymälöitä ole puistoon tulossa. Sen sijaan tilanteeseen reagoitiin poistamalla puiston kuusista alimmat oksat, jotta näkyvyys puistossa paranisi ja suojaisat paikat katoaisivat.

Nyt, kun kuivakäymälöitä päätettiin sittenkin hankkia, kuusten lyhyet helmat muistuttavat siitä, kuinka pitkälle kaupunki on valmis menemään todellista ongelmaa kierrellessään.

" Eikö vuosien aikana käyty keskustelu ja vessapaperiin verhoiltu Koskipuisto kerro tilanteesta tarpeeksi?"

Kiitettävää on, että ongelma tunnistetaan ja siihen reagoidaan. Hämmennystä aiheuttaa kuitenkin se, miksi vessojen tarpeeseen on vasta nyt kunnolla herätty.

Koskipuiston ongelma on ollut kaupungin työntekijöiden tiedossa jo pitkään, koska puiston kuusista on poistettu oksia aikaisemminkin samoista syistä. Samaten Konttisen puiston vessojen olemattomuudesta on keskustelu ainakin siitä asti, kun puistoon rakennettiin Angry Birds -teemapuisto vuonna 2012. Rovaniemen tekninen lautakunta vetosi rahapulaan jo vuonna 2013, kun valtuusto käsitteli aloitetta rakentaa puistoon jälkikäteen yleinen vessatila.

Rakentamiskustannuksia puolestaan on selvitelty jo vuonna 2009, kun vessaa toivottiin Vanhan torin leikkipuistoon.

Tässä vaiheessa luulisi olevan varsin selvää, että yleisille, maksuttomille käymälöille on kaupungissa tarvetta. Väistämätön totuus kuitenkin on, että kaupungin taloustilanne on syöksynyt vauhdilla rotkoon viimeisten vuosien aikana.

Luulisi kuitenkin, että pysyvien päätösten tekeminen olisi helpompaa kuin ongelman väistely vuodesta toiseen.

Kirjoittaja on Uuden Rovaniemen toimittaja.