Istumme keittiön pöydän ääressä vierekkäin. Minä kirjoitan tätä kolumnia ja lapsellani on kuvaamataidon tunti.
Opettaja on lähettänyt Wilmassa päivän työohjeet. Mukana on linkki reseptisivustolle ohjeisiin ”Näin tyhjennät kananmunan”.
Ikäluokkansa tapaan lapsi olettaa, että linkistä avautuu ohjevideo, mutta siellä onkin aikuisille kirjoitettu pitkä teksti. Sen lukeminen ja noudattaminen sujuu yllättävän hyvin. Olen tyytyväinen, että tuollaistakin hän saa harjoitella.
Samalla lapsi oppii muutakin, esimerkiksi sen, missä meillä säilytetään nuppineuloja ja mikä ero on nuppineulalla ja ompeluneulalla.
Kun kananmunat on huolellisesti tyhjennetty, vuorossa on maalaus. Vesivärejä ei olekaan meillä käytetty vuosikausiin. Onneksi säästän kaiken, niin nekin ovat tallella.
Koulua on käyty kotona kolme viikkoa, ja siihen on jo totuttu.
Ensimmäisellä viikolla varauduin antamaan lapsille itse tehtäviä; Yle Areenasta dokumentteja, mitä tahansa tehtävä- ja värityskirjoja tai kotitöitä. Ajattelin, että opettajat tarvitsevat aikansa järjestäytyä uuteen ja huolehtia kiireellisimmistä yhteydenotoista. Minä olin jo ennestään etätöissä, joten alkuun sai riittää, kunhan jotenkin selviämme.
Varasin mielessäni pari ensimmäistä viikkoa muutokseen, siis kaikkeen rosoisuuteen, epämääräisyyteen ja epäselvyyteen, joita äkillisesti muuttuvassa tilanteessa tulee vastaan.
Noudatin vuosia sitten kehittelemääni kahden viikon sääntöä: jos ei ole akuuttia ambulanssin tai virkavallan tarvetta, asiaa voi seurata, kokeilla ja opetella pari viikkoa. Sitten voi arvioida tilanteen uudestaan. Taas kerran tuo ohje auttoi nukkumaan ja elämään rauhassa.
Etäkoulunkäynti alkoi, eikä minun tarvinnut avata tehtäväpankkiani. Opettajilta alkoi tulla päivän työt kerrallaan. Aluksi ne olivat työlistoja, myöhemmin muutakin.
Opettajien valmiuksissa digiopettamiseen on eroja, mutta onneksi periaatteita on linjattu sekä kaupungin tasolla että kouluittain. Digivelhoutta ei tarvitse vaatia, mutta opettamista, oppilaan kohtaamista ja palautetta pitää koululaisen saada.
Tässä tilanteessa on erikoista se, miten opettajan työ tulee koteihin näkyväksi. Minäkin olen kuunnellut tietokoneen kaiuttimista etäoppituntia ja nähnyt, millaista palautetta lapseni saa.
Ammatillinen näkyvyys on tarjolla tilanteessa, jossa opettajalta on yhtäkkiä riistetty käsistä kaikki tutut työkalut. Hän joutuu itse tarttuman uusiin, opettelemaan niiden käytön ja sietämään sen, että kaikki seuraavat vierestä.
En ihmettele yhtään, että ammattijärjestön kyselyssä opettajat kertoivat suuresta kuormituksesta näinä viikkoina. Yhtään turhaa vaatimusta ei nyt tarvita miltään suunnalta.