Kolumni

Toi­mit­ta­jal­ta: Minäkin tein ai­nut­laa­tui­sen kä­si­työn – tekele syntyi polt­ta­vaan tar­pee­seen

Leena Talvensaari on Uusi Rovaniemi -lehden päätoimittaja.
Leena Talvensaari on Uusi Rovaniemi -lehden päätoimittaja.
Kuva: Jussi Leinonen

Viimeisintä käsityötäni voisi luonnehtia funktionaaliseksi. Sen tekeminen lähti liikkeelle polttavasta tarpeesta, ja valmistuttuaan se on täyttänyt tehtävänsä. Estetiikkaa  käsityöhöni ei juuri liity, vaan sen arvo on nimenomaan toiminnallisuudessa.

Silti tämänkin käsityön tekeminen vaati luovuutta ja ideointia, sillä en ole nähnyt vastaavaa tekelettä aiemmin missään. En ehkä ole maailmassa ainoa, joka on tehnyt tällaisen tuotteen, mutta mistään massatuotteesta ei ole kysymys.

Ensin oli siis tarve ja sitten syntyi idea. Sitten piti vain ratkaista, miten idea toteutetaan.

Valitsin työtavaksi virkkaamisen, koska virkatessa mallia voi tekemisen myötä vielä muunnella toisin kuin kutoessa. Langan värimaailman valitsin niin, että se sulautuu ympäristöönsä.

Toteutin käsityön yhtenä iltapuhteena vilkuillen samalla televisiota. Työ vaati kuitenkin tarkkuutta, koska siitä piti tulla juuri sopivan kokoinen. Siksi työtä piti välillä myös sovittaa. Viimeiset yksityiskohdat ratkaisin vasta, kun työn tekeminen oli loppuvaiheessa.

Ja tässä se on: vedenkeittimen suojus. Se estää  sormivoimiltaan heikkoa läheistä polttamasta käsiään teräskuorisen keittimen kylkeen, kun hän kaataa siitä vettä mukiin.

-
Kuva: Leena Talvensaari

Käsityöni ei ole erityisen taidokas, mutta se on ainutlaatuinen. Tämä pätee kaikkiin käsitöihin. Ne kaikki ovat uniikkeja, vaikka ne olisi tehty saman ohjeen tai mallin mukaan.

Koronan ja sen aiheuttaman kotoilun seurauksena entistä useampi on löytänyt käsillä tekemisen ilon. Tämä tuli esille myös kuvakilvassamme, jossa pyysimme lukijoilta kuvia ja tarinoita heidän käsitöistään. Kilpailuun tuli kymmeniä vastauksia.

Tähän juttuun poimimme pienen osan kuvakilpailun sadosta. Koska monet muutkin kilpailuun lähetetyt työt ansaitsevat päästä esille, jatkamme niiden esittelyä Itse tehty -palstalla pitkin talvea.

Lukijat voivat jatkossakin osallistua Itse tehty -palstan tekemiseen. Kuvia ja tarinoita käsitöistä voi lähettää osoitteeseen ur.kilpailu@uusirovaniemi.fi.