”Homma lähti la­pa­ses­ta” – Jee­sus-su­kat, Ko­ro­na­vah­ti ja koi­vui­nen kä­si­pai­no ker­to­vat ro­va­nie­me­läis­ten kä­si­työ­in­nos­tuk­ses­ta

Anne Lehto kertoo aiemmin kutoneensa enimmäkseen ilman ohjeita, mutta tänä syksynä hän on innostunut vaativista kirjoneuleista niin, että ”homma on lähtenyt lapasesta”.  Kun perheen teini näki tekeillä olevat Jeesus-lapaset, hän halusi Jeesus-sukat.  Lehto on tehnyt lapaset ja sukat Lumi Karmitsan ohjeilla ”Tsiisukset” ja ”Tsiisus tukee taas”. Jussi Muukkosen sitomat lohiperhot ovat kauniita kuin korut.  Perhot on sidottu eri eläinten karvoista sekä lintujen sulista ja höyhenistä. Nina Tapojärvi virkkasi enkeleitä alkutalven ja kevään kuluessa  Rautiosaaressa. Hän antaa niitä ystäville sopivan tilaisuuden tullen, niin ilon kuin surunkin kohdatessa. Santeri Sillman teki tämän kuksan koivunpahkasta isänpäivälahjaksi isälleen. Kuksan tunnearvoa lisää kahvaan upotettu hylsynkanta. Sillä pääsi hengestään metso, joka ammuttiin Sillmanin  vanhempien suomenpystykorvalle Elmolle tänä syksynä.
Anne Lehto kertoo aiemmin kutoneensa enimmäkseen ilman ohjeita, mutta tänä syksynä hän on innostunut vaativista kirjoneuleista niin, että ”homma on lähtenyt lapasesta”. Kun perheen teini näki tekeillä olevat Jeesus-lapaset, hän halusi Jeesus-sukat. Lehto on tehnyt lapaset ja sukat Lumi Karmitsan ohjeilla ”Tsiisukset” ja ”Tsiisus tukee taas”.
Anne Lehto kertoo aiemmin kutoneensa enimmäkseen ilman ohjeita, mutta tänä syksynä hän on innostunut vaativista kirjoneuleista niin, että ”homma on lähtenyt lapasesta”. Kun perheen teini näki tekeillä olevat Jeesus-lapaset, hän halusi Jeesus-sukat. Lehto on tehnyt lapaset ja sukat Lumi Karmitsan ohjeilla ”Tsiisukset” ja ”Tsiisus tukee taas”.
Kuva: Anne Lehto

– Sain ensimmäisen työn valmiiksi, ja homma lähti lapasesta.

Näin kuvaa rovaniemeläinen Anne Lehto uutta innostustaan kirjoneuleiden tekemiseen. Hän on kutonut aiemminkin, mutta enimmäkseen ilman ohjeita säveltäen mallit omasta päästään. Nyt hän tekee monimutkaisia kirjoneuleita ohjeiden mukaan.

– Usko omiin taitoihin oli aluksi hivenen koetuksella, koska en ollut aiemmin tehnyt mitään tämän tyylistä. Edistyminen olikin välillä sitä, että kudoin yhden kerroksen eteenpäin ja sitten purin kolme.

Uusi Rovaniemi julkisti pari viikkoa sitten pienen kuvakilpailun, johon pyydettiin lukijoiden kuvia korona-ajan käsitöistä. Lehto lähetti kilpaan kuvan Jeesus-sukista ja -lapasista. Sukat hän on kutonut perheen teinille, joka toivoi sellaisia nähtyään Lehdon tekemät Jeesus-lapaset.

– Ensimmäinen ajatus oli, että apua, mitenkähän onnistuu, mutta otin haasteen vastaan. Kirjastosta hain ohjekirjan ja tein sukat. Jos lapsi pyytää Jeesus-sukat, äiti opettelee ja tekee.

Ulla Kuukasjärvi on kutonut tänä vuonna jo kuusi islantilaisneuletta. Yhden niistä sai hänen tyttärensä Malla Kivilompolo, joka kuvattiin lokakuussa Koivusaaressa. Kuvan puseromalli on nimeltään Riddari.  Tässäpä todellinen korona-ajan puhdetyö: Tuomo Juupaluoma veisti koivusta käsipainon kotikuntoilua varten. Koronan aiheuttama kotoilu on saanut Virpi Salmijärven keksimään uusia harrastuksia. Tämän mosaiikkityön Salmijärvi nimesi Koronavahdiksi.
Ulla Kuukasjärvi on kutonut tänä vuonna jo kuusi islantilaisneuletta. Yhden niistä sai hänen tyttärensä Malla Kivilompolo, joka kuvattiin lokakuussa Koivusaaressa. Kuvan puseromalli on nimeltään Riddari.
Ulla Kuukasjärvi on kutonut tänä vuonna jo kuusi islantilaisneuletta. Yhden niistä sai hänen tyttärensä Malla Kivilompolo, joka kuvattiin lokakuussa Koivusaaressa. Kuvan puseromalli on nimeltään Riddari.
Kuva: Katja Heiskanen

Uusi palsta käsitöitä varten – lähetä oma kuvasi

UR:n kuvakilpaan tuli kaikkiaan kymmeniä kuvia upeista käsitöistä – suuret kiitokset kaikille kuvia lähettäneille!

Anne Lehdon lisäksi suklaisen palkinnon saavat Ulla Kuukasjärvi, Tuomo Juupaluoma, Virpi Salmijärvi, Nina Tapojärvi, Jussi Muukkonen ja Santeri Sillman.

Lukijoiden käsitöistä pääsee tässä esille vain pieni osa, joten julkaisemme saamiamme käsityökuvia myös tulevissa lehdissä Itse tehty -palstalla.

Palstalle voi jatkossakin lähettää kuvia käsitöistä osoitteeseen ur.kilpailu@uusirovaniemi.fi. Kerro, mikä käsityö kuvassa on ja mistä se on tehty. Entä oletko harrastanut käsitöitä jo pitkään vai onko innostus löytynyt vasta nyt?

Mielellään kuulemme myös, jos käsityöhön liittyy joku tarina tai muita ihmisiä. Palkitsemme julkaistut kuvat suklaisella yllätyksellä.