Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Ter­ra­fa­men haamu Ke­mi­joen yllä

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) on päättänyt Suhangon kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvasta ja antanut luvan toiminnan aloittamiseen – kaivoksen jätevedet voidaan johtaa Kemijokeen.

Tervola, Keminmaa ja Simo sekä  muutamat kalastuskunnat ovat valittaneet päätöksestä. Valittajat eivät luota päätöksen perusteluihin, joiden mukaan jätevesien päästäminen jokeen ei aiheuta haittaa jokiluonnolle ja alueen asutukselle.

Mainehaitta on jo syntynyt, sillä Terrafamen kaltainen haamu leijuu Kemijoen yllä. Hyvin muistetaan yhä ikävät seuraukset, kun Terrafamen omistaman Talvivaaran kaivoksen jätevedet laskettiin Oulujärven vesistöön.

On aika erikoista, että samalla kun Kemijoen veden laatua yritetään parantaa ja kalakantaa elvyttää, sama virasto myöntää luvan jätevesien laskemiseen. Vaikuttaa siltä, että kokonaisharkinta päätöksenteossa ontuu pahasti.

Suhangon tulevalle kaivokselle on jo rakennettu tieyhteys.
Suhangon tulevalle kaivokselle on jo rakennettu tieyhteys.
Kuva: Suhanko Arctic Platinum

On ymmärrettävää, että lupaviranomainen on puun ja kuoren välissä. Taustalla ovat kaivosyhtiön ja Ranuan taloudelliset intressit sekä toisaalta myös tarvittavien malmien tärkeys nykytekniikan tarpeisiin. Paineet ovat suuret. Pisimmälle viedyissä perusteluissa on mainittu jopa kaivoksissa työskentelevän afrikkalaisen lapsityövoiman käytön aiheuttamat ongelmat.

Valituksissa ei ole kyse kaivostoiminnan vastustamisesta, vaan kaivoksen ympäristölle aiheuttamista haitoista. Kaivoskunnan ja sen naapureiden välinen raja on pelkkä viiva kartalla. Hyödyt jäävät viivan toiselle puolelle ja haitat voidaan siirtää korvauksetta ja ilman seuraamuksia viivan yli sen toiselle puolelle.

Tuore esimerkki mahdollisista ongelmista on Nivalan Hituran kaivoksesta, jonka toiminta päättyi kaivosyhtiön konkurssiin muutamia vuosia sitten. Vakuudet olivat kaksi miljoonaa, mutta jälkien puhdistamiseen on tähän mennessä jouduttu käyttämään valtion rahaa jo 26 miljoonaa.

Kaivosyhtiö on esittänyt, että jos lupaa ei myönnetä, kaivosta ei perusteta. Tämä on ollut tehokas keino myönteisen päätöksen varmistamiseen. Toisaalta voidaan myös ajatella, että kielteisessä tapauksessa malmivarat säästyisivät ja jäisivät odottamaan aikoja, jolloin toimintaa voitaisiin harjoittaa luontoa tuhoamatta.

Malmit eivät ole uusiutuva luonnonvara. Jos ja kun maa on aikanaan kaluttu joko osaksi tai kokonaan tyhjäksi, kaivosyhtiö lähtee, mutta haitat jäävät. Näin on aina ollut ja näin näyttää edelleen olevan. Ei siis mitään uutta pohjoisen auringon alla.

Heikki Haapakoski