Valtakuntaan saatiin lopulta pitkän väännön jälkeen perustettua hyvinvointialueet. Niitä tehtiin kuten aikoinaan Iisakin kirkkoa ja taisi se tulla maksamaan yhtä paljon.
Lappi edustaa yksin noin kolmasosaa Suomesta. Asukastiheys on pieni, matkat pitkät ja erityisenä piirteenä on sekä kotimaan että ulkomaisten matkailijoiden suuri määrä. Kaikki tämä asettaa omat haasteensa palvelun tuottajille. Helsingissä valitetaan, kun terveyskeskukseen on viisi kilometriä, meillä 100 kilometriä on normaali kyläilyreissu. Mitä, jos tekisimme yhdessä paremman hoidon alueen? Päämääränä olkoon parhaan voinnin alue. Se ei tapahdu nykymääräyksiä ja -ohjeita noudattamalla, vaan soveltamalla Lapin omia tarpeita.
Tärkein ohje olkoon: palvelu on ihmisiä varten, ihmisten ei tule palvella byrokratiaa. Poistetaan esteet palvelun saatavuuteen. Ei voi olettaa, että jokaisella on mahdollisuus käyttää tietokonetta, myös puhelinpalvelu täytyy säilyttää. Meillä vanhoilla on tarvetta säilyttää kontakti elävään ihmiseen.
Mahdolliset ohjeet jatkohoidosta on annettava selvästi ja varmistettava asiakkaan kyky ymmärtää. Esimerkkinä olkoon Rinteenkulman palvelupiste – monelle sen sijainti on epäselvä, parkkeeraus vaikeaa muualta tulleelle, hississä ei tiedä mitä nappia painaa ja kerroksesta ei tahdo löytyä palvelevia ihmisiä. Henkilökunta on kiireen keskellä ystävällistä ja ammattitaitoista.
Ympäristökysymyksiäkin on huomioitava. Lapissa on paljon ikäihmisiä kotikunnan ulkopuolella viettämässä aktiivista aikaa. Talvella hiihdellään, jotta kesällä jaksetaan rämpiä hillasuolla. Kun kompastellaan lumikolan kanssa tai veistellään puukolla sormeen, tarvitaan apua. Terveyspalveluja löytyy joka pitäjästä, niissä on valmius palveluihin. Säilytetään verkosto Lapin turvana, samalla vältämme satojen kilometrien ajelut pikkuvaivan vuoksi keskuksiin. Tieto kulkee netissä, ihmiset voivat olla paikallaan.
Tässä muutamia asioita alueen virkamiehille ja luottamusmiehille pohdittavaksi. Kun me asukkaat annamme palautetta rakentavassa hengessä, pääsemme päämäärään.