Porocup: Luonto näytti voi­man­sa – kisa jou­dut­tiin kes­keyt­tä­mään

Kuvagalleria: Pidetyn kiek­ko­ero­tuo­ma­rin ura päättyi Ro­va­nie­mel­lä

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Lukijalta
Mielipidekirjoitus
Tilaajille

Ta­kai­sin en­ti­seen ul­ko­po­li­tiik­kaan

Suomella on huonoja kokemuksia sotilaallisesta liittoutumisesta vahvana pitämänsä vieraan vallan kanssa. Porvarillinen senaatti pyysi 1918 Saksan armeijaa avuksi työväestön kukistamiseksi. Saksan armeija tulikin, mutta ehdoilla, että Suomesta tuli käytännössä Saksan alusmaa. Varmemmaksi vakuudeksi Suomeen valittiin kuningas Saksasta. Suomi säilytti itsenäisyytensä, kun Saksa hävisi ensimmäisessä maailmansodassa. Kuninkaan Suomeen tulo peruutettiin.

Toisen kerran Suomi liittoutui Saksan kanssa 1941, kun Suomi ja Saksa hyökkäsivät Neuvostoliittoon. Pohjois-Suomessa oli valmiiksi yli 200 000 saksalaissotilasta ja suomalaisetkin Oulusta pohjoiseen kuuluivat saksalaiskomentoon. Tässäkin sotaretkessä kävi huonosti. Välirauhaan 1944 mennessä yli 60 000 suomalaista oli kuollut. Neuvostoliitolle jouduttiin luovuttamaan suuria alueita ja suorittamaan raskaat sotakorvaukset. Saksalaiset tuhosivat lähes koko Lapin.

Viisaat poliitikot osasivat ottaa opiksi raskaista kokemuksista. Maalaisliiton kansanedustajana Urho Kekkonen sanoi 1943, että ”Suomen etu ei voi olla, että se on jonkin suurvallan äärimmäisenä, Venäjän rajalla alituisesti varuillaan olevana ja ensimmäisenä jalkoihin joutuvana liittolaisena.

Haluatko lukea tämän jutun?

Tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet (ma-la) ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi