Suomi vaatii yhdessä kymmenen muun Euroopan maan kanssa EU:lta tiukempaa viisumipolitiikkaa venäläisiä kohtaan.
Suomi on mukana asiaa koskevassa yhdentoista maan kirjeessä, jonka maat ovat lähettäneet EU:n ulkoasioiden korkealle edustajalle Kaja Kallakselle ja EU:n sisäasioista ja maahanmuutosta vastaavalle komissaarille Magnus Brunnerille.
Kirjeessään maat vaativat tiukempia käytäntöjä viisumien myöntämisessä Schengen-alueelle saapuville venäläisille matkailijoille.
Suomen lisäksi kirjeessä ovat mukana muut Pohjoismaat, Baltian maat sekä Hollanti, Puola ja Tshekki. Myös EU:hun kuulumattomat Norja ja Islanti ovat kirjeessä mukana, sillä ne kuuluvat vapaan liikkuvuuden Schengen-alueeseen.
– On ollut syvästi häiritsevää nähdä yhä useamman venäläisen turistin nauttivan vapaa-ajanmatkoista Euroopan rannoilla ja lomakohteissa samalla kun ohjukset ja droonit iskevät siviileihin ja siviili-infrastruktuuriin Ukrainassa, maat kirjoittavat kirjeessään.
Suomen puolesta kirjeen allekirjoittivat sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ja ulkoministeri Elina Valtonen (kok.).
Lähes puoli miljoonaa viisumia
Kirjeen allekirjoittaneet maat painottavat kirjeessään, että viisumien myöntäminen venäläisille lisää myös turvallisuusriskejä Schengen-alueen maissa.
Kirjeen mukaan venäläisille myönnettiin viime vuonna lähes 480 000 turistiviisumia Schengen-alueelle. Suuri osa näistä viisumeista oli niin sanottuja monikertaviisumeja, jotka mahdollistavat Schengen-alueelle saapumisen useaan kertaan.
– Ei ole tietenkään mitenkään hyväksyttävää, että samaan aikaan kun Venäjä käy aggressiivista hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan, Venäjän kansalaisilla on helppo pääsy Euroopan unionin alueelle, Rantanen sanoi tiedotustilaisuudessaan Luxemburgissa järjestetyn EU:n sisäministereiden kokouksen jälkeen.
Rantanen muistutti, että viisumin saaneiden joukossa saattaa olla myös ihmisiä, jotka ovat olleet mukana taistelutoimissa Ukrainassa. Viro on aiemmin vaatinut, että EU ryhtyy toimiin sen estämiseksi, että Ukrainassa taistelutoimiin osallistuneet voisivat tulla Schengen-alueelle.
Kirje lähetettiin Kallakselle ja Brunnerille Ruotsin aloitteesta. Ruotsin maahanmuuttoministeri Johan Forssell tyrmäsi suorasanaisesti venäläisten Schengen-matkailun ministerikokoukseen tullessaan.
– En halua, että he tekevät hienoja matkoja Eurooppaan samaan aikaan kun ukrainalaiset kuolevat taistelukentällä. Tämä tilanne on täysin järjetön ja sille on saatava loppu, Forssell sanoi.
Kahtiajako Euroopassa?
Politico-julkaisun mukaan kysymys venäläisten viisumeista jakaa Eurooppaa maantieteellisesti kahtia, sillä Etelä-Euroopassa suhtaudutaan viisumiasiaan Pohjois-Eurooppaa vapaamielisemmin.
Politicon mukaan Ranska myönsi viime vuonna Schengen-maista eniten viisumeita venäläisille. Seuraavaksi eniten viisumeita myönsivät Italia ja Espanja.
Kaikki Euroopassa eivät ole olleet samaa mieltä tiukemman viisumipolitiikan tarpeellisuudesta, sillä liberaalimman linjan kannattajien mukaan Euroopan-matkailu altistaa venäläiset presidentti Vladimir Putinin hallinnon propagandasta poikkeaville näkemyksille.
Myös Venäjän opposition kärkihahmoihin lukeutuva Julija Navalnaja on varoittanut, että tiukat viisumirajoitukset olisivat vakava virhe, sillä ratkaisu tukisi Kremlin narratiivia siitä, että Eurooppa on vihamielinen kaikkia venäläisiä kohtaan.