Julkisuudessa on virinnyt keskustelu Lappi-nimestä ja sen kansainvälisestä Lapland-muodosta – nimien käytön oikeutuksesta saamelaisia halventavana. Keskustelu on valaisevaa paikannimien merkityksellisyydestä, mutta kiintoisia ovat Lappi-nimen juuretkin.
Suomesta voidaan puhua tuhansien Lappi-nimien ja eri Lapin-alkuisten johdannaismuotojen maana. Nimiarkiston kokoelmista paikanniminä nimiä löytyy noin 2 000 kattaen koko Suomen – esimerkkeinä vaikkapa Pohjois-Savon Lapinlahti ja Raumaan kuuluva vanha kunta Lappi. Helsingissäkin on Lapinlahti (Lappviken) ja Hangossa Lappohja, jonka perustana on ikivanha Lappi-nimi. Karjalan keskus on Lappeenranta.
Lappi ja sen johdannaisia tunnetaan niminä vain itämerensuomalaisella kielialueella, Pohjois-Venäjällä ja -Skandinaviassa. Siksipä Lappi on tullut sanana käyttöön sen levinneisyyden perusteella varsin myöhään, joskus ensimmäisellä vuosituhannella ja kirjallisessa muodossa 1100-luvulla.
Lappi-sanan syntyhistorialle on tutkimuksissa esitetty kaksi tulkintaa. Nimi olisi perua suomen kielen lape-sanasta, johon yhdistyy myös lappea ja lappee. Lapilla olisi tarkoitettu sivupuolella, kylkipuolella tai syrjäpuolella olevaa. Toinen selitys lähtee muinaisskandinavista, jossa sana ’lapp’, nykyisinkin ruotsissa ’lappua’ tarkoittava, olisi johdettu tarkoittamaan väestöryhmää ’lapper’ eli lappalaisia.
Ensimmäinen selitysmalli on jälkimmäistä huomattavasti luontevampi. Lappi on siis tullut käyttöön aluenimityksenä tarkoittaen keskuksen ulkopuolella olevaa paikkaa ja siirtyi myös sisämaan väestöryhmän nimitykseksi.
Sisämaiden asukkailla oli jo varhain omakin nimitys itsestään, nimittäin kantabaltista varhaiskantasuomeen lainautunut maata tarkoittanut šämä. Siitä muotoutuivat sekä saame että häme sisämaan asukkaiden omiksi etnonyymeikseen. Ruotsin valtakunnan pohjoisosiin muodostettiin keskiajalla myös eri Lappien hallinnolliset kokonaisuudet, jotka rajasivat nimen painotuksen alueellisesti vankasti pohjoiseen.
Entäpä lappalainen? Se elää elinvoimaisena nykyisinkin savokarjalaista lähtöä olevana sukunimenä. Lappalainen ja sen variaatiot (muun muassa Lapinoja, Lapinniemi, Lappi) ovat lähes 10 000 henkilön sukunimenä.
Keskusteluissa on vilahtanut myös Peräpohjolan henkiin herättäminen maakunnallisena nimenä korvaamaan Lapin. Peräpohjola muotoutui aluenimenä 1850-luvulla ikivanhan Pohjanperän johdannaisena. Pohjoisimman Suomen lääninhankkeen viritessä 1920-luvulla katsottiin, että ehdolla olleen Peräpohjolan ja Lapin läänin sijaan paljon tenhoavampi nimi oli Lapin lääni. Sehän aloittikin toimintansa 1938.
Lappiin samaistuminen läänin asukkaiden keskuudessa oli hidasta. Professori Anssi Paasin tutkimuksen mukaan maakunnallinen Lappi samaistui alueeltaan lääniin 1950-luvulta lähtien lähinnä liike-elämän piirissä.
Lapin läänin asukkaiden identiteetin ongelmallisuutta kuvaa se, että vielä 1980-luvun puolivälissä asukkaat löysivät peräti 13 eri maakunnallista käsitettä kotiseudulleen riippuen missä osassa lääniä he asuivat. Peräpohjolassa ei enää juuri kukaan tuntenut olevansa.
Kaiken kaikkiaan sukuniminä kauniit Lappi-johdannaiset ovat tietysti tärkeitä nimen kantajille. Sápmi, Saamenmaa ja Sameland tekevät niminä oikeutta saamelaisten asuinalueille, mutta emme voi pyyhkiä pois kartalta tuhansia Lappi-nimiäkään. Se olisi kuin hävittäisimme ison osan pohjoista Eurooppaa ja myös merkittävän osan menneisyyttämme.