Rovaniemen kaupunginvaltuutettu Mari Ikonen (vas.) nostaa esille (LK 6.6.) kirjoitukseni (LK 30.5.), jossa pohdin sitä, mistä turvallisuus syntyy. Kysyin sitä, mihin perustuu ajattelu ja toimintatapa, jossa suomalaisiin kohdistetaan säästöjä ja ulkomaille syydetään järjettömät määrät velaksi otettua rahaa. Miksi suomalaisten tarpeet eivät ole ykkösprioriteetti?
Ikonen viittaa talouden leikkauksiin, jotka vaarantavat hyvinvointia. Leikkauksethan johtuvat siitä, että talous ei ole tasapainossa ja varat eivät riitä kaikkeen. Siksi pohdinkin kirjoituksessani sitä, mikä voi olla perusteena sille, että allokoidaan rahaa ulkomaille tai toissijaisiin kohteisiin, eikä ensisijaisiin omien kansalaisten hyvinvointia edistäviin kohteisiin.
Ikonen toteaa, että “turvallisuus ei ole vain fyysistä suojelua, vaan myös ihmisten hyvinvointia ja yhteiskunnallista vakautta”. Hän on oikeassa, mutta ihmisten hyvinvointi tarkoittaa palvelujen ylläpitämistä eli rahaa. Tässä on kyse siis rahasta ja rahan kohdentamisen periaatteista.
Orpon hallitus on viiden puolueen koalitiohallitus, jossa kukaan ei saa täydellisesti omaa tahtoaan läpi. Ihanteellisinta olisi, että leikkaukset kohdistettaisiin ensisijaisesti Suomen kansalaisten hyvinvointiin kohdistumattomiin kohteisiin.
Nykyinen talouden kriisi ei ole Orpon hallituksen aikaan saama, vaan edellisten aikakausien perintöä. Mikään tässä kuviossa ei ole yksinkertaista ja lyhyessä lehtikirjoituksessa ei voi kattavasti avata velkamäärän syntyhistoriaa.
Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaan kokonaisturvallisuuden mallissa on seitsemän osatekijää: väestön toimintakyky ja palvelut, talous, infrastruktuuri ja huoltovarmuus, sisäinen turvallisuus, puolustuskyky, kansainvälinen ja EU-toiminta, johtaminen sekä henkinen kriisinkestävyys.
Nämä kaikki toimenpiteet liittyvät Suomen talouteen. Mitään ei voi toteuttaa ilman allokoituja varoja. Siksipä olisi erityisen tärkeää, että Suomen taloudesta päättävät tahot priorisoisivat Suomen ja suomalaisten tarpeet kärkeen.