Sampokeskuksen käytävillä käyskentelee jatkossa kolme nojaa eli nuorten omaa järjestyksenvalvojaa. Securitaksen vartijat suorittavat työpäivänsä tavalliseen tapaan järjestystä valvoen, mutta tästedes he toimivat myös tuttuina ja turvallisina juttukavereina kauppakeskuksen nuorille. He aloittivat toimintansa tällä viikolla.
Nojat ovat kauppakeskuksen järjestyksenvalvojia, jotka ovat saaneet Nuorten palvelu ry:n lisäkoulutuksen nuorten kohtaamiseen. He ovat luotettavia aikuisia, joiden puoleen nuoret voivat tarvittaessa kääntyä ja joille nuori voi jakaa arjen ilot ja murheet.
Nojille on annettu lisäkoulutusta siitä, millaista nuoren elämä on ja miten esimerkiksi mielenterveysasioista tai kiusaamisesta voidaan keskustella nuorten kanssa.
– On hieno juttu, että osaamme jatkossa olla enemmän läsnä ja auttaa nuorta paremmin, jos jokin asia painaa mieltä, yksi Sampokeskuksen nojista toteaa.
Tulokset ovat olleet hyviä
Valtakunnallisen Nuorten palvelunt ry:n asiantuntija Pauliina Lampela kertoo, että noja-toiminnan tarkoituksena on järjestää tukiverkostoa sinne, missä nuoret vapaa-aikansa viettävät.
– Nuoruuteen elämänvaiheena kuuluu, että hakeudutaan pois vanhempien luota. Kauppakeskukset ovat nuorille tärkeitä ajanviettopaikkoja, ja se mahdollisuus pitäisi heille myös sallia, Lampela kertoo.
Järjestyksenvalvojat halutaan kouluttaa kohtaamaan nuoret myötämielisemmin.
– Tärkeää on, että noja kohtelee nuoria reilusti. Ettei kohtaaminen tapahtuisi aina vain silloin, kun on tehty jotakin väärin.
Noja-koulutettuja vartijoita on kymmenessä kauppakeskuksessa ympäri Suomea. Ensimmäiset nojat aloittivat työnsä viisi vuotta sitten, ja Lampelan mukaan kokemukset ovat olleet erittäin hyviä.
– Kauppakeskuksissa on saattanut esiintyä rauhattomuutta ja ilkivaltaa, kun nuoret ovat lyöneet ranttaliksi. Nuorten ja järjestyksenvalvojien yhteisymmärryksellä on ollut ilmapiiriä rauhoittava vaikutus.
Noja saattaa olla nuoren elämässä ainoa luotettava aikuinen
Nojat tekevät yhteistyötä paikallisten nuorisotoimijoiden kanssa silloin, jos nuori tarvitsee ympärilleen juttuseuraa syvällisempää apua. Rovaniemellä verkostossa on mukana muun muassa kaupungin nuorisotyö, seurakunta ja poliisi.
Kokemukset ovat osoittaneet, että noja saattaa olla nuoren elämässä ainoa turvallinen aikuinen.
– Kerran oli esimerkiksi tapaus, jossa kauppakeskuksessa jatkuvasti näpistelevä nuori pystyi avautumaan nojalle huonoista kotioloistaan. Hänet saatiin oikean avun piiriin juuri kriittisenä hetkenä. Se on parempi tapa toimia kuin se, että soitetaan aina poliisi paikalle ja kirjoitetaan sakko, Lampela sanoo.
Sampokeskuksen nojat odottavat mielenkiinnolla nuorten kanssa käytäviä keskusteluja. Kauppakeskuspäällikkö Ahti Ylimäisen mukaan ilkivaltaa ei ole Sampokeskuksessa juurikaan havaittu, mutta arkista vuorovaikutusta nuorten kanssa on silti syytä parantaa.
– On aivan normaalia, että nuorten elämäntyyli on reippaampaa ja äänekkäämpää. Tässä on tarkoitus reagoida ennakkoon, ettei ylilyöntejä kuitenkaan tulisi.
Nuoret ovat Ylimäisen mielestä tärkeitä kauppakeskuksen palveluiden käyttäjiä.
– Ehkä saamme nuorilta nyt lisää ideoita siihen, mitkä olisivat heille mielekkäitä kokoontumispaikkoja ja aktiviteetteja.