Sallattarissa laulavat Arja Virtanen (vas.), Annina Kämäräinen, Johanna Lassila ja Airi Mäkinen-Vaarala kertovat, että jäsenkunta on viime vuosina nuorentunut ja eläkeläisiä on vain kaksi, sillä kuorolaulu kiinnostaa.
Kuva: Katja Palmqvist
Naiskuoro Sallattaret juhlistaa kymmenettä toimintavuottaan konsertoimalla ja hankkimalla varoja syöpätutkimukselle.
Kuorolaiset haluavat teollaan muistuttaa musiikin voimasta, sillä yleisö saa mielensä virkeiksi ja yhdessä harrastaminen auttaa jäseniä jaksamaan vaikeiden aikojen yli.