Sallan Taideseura ry on palkittu vuoden Tehemä pois -järjestöpalkinnolla. Sen myöntää Lapin maakunnan järjestöneuvottelukunta.
Tehemä pois -palkinto myönnetään järjestölle tai verkostolle, joka on toiminnallaan innostanut, edesauttanut ja rakentanut yhteistyötä järjestöjen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.
Sallan Taideseura edistää neuvottelukunnan mukaan pienessä kunnassa hyvinvointia kulttuurin keinoin ja vapaaehtoisvoimin. Toiminta on ylisukupolvista ja yhteistyötä on koulujen, kunnan ja yrittäjien kanssa.
Taideseura on ottanut tyhjän liikekiinteistön käyttöönsä. Siitä on muodostunut kuntalaisten kohtaamispaikka. Lyylin Salongin perustamisen kautta yhdistys on tuonut toimintaansa esille ja edistänyt paikallisten taiteilijoiden näkyvyyttä. Siellä järjestetään myös tapahtumia ja kursseja.
Palkinto luovutettiin perjantaina Sodankylässä pidettävässä Lapin maakunnallisessa järjestöfoorumissa.