"Mitä merkitystä sillä on, mitä minä tunnen? Mihin se muka vaikuttaa?" Näitä kysymyksiä esitin työnohjauksessani, kun pohdittiin, miten Lapin musiikkiopistoa pitäisi johtaa.
Meillä on laki taiteen perusopetuksesta, jossa ensimmäisessä pykälässä määritellään kenelle ja millaista opetusta järjestetään. Toisessa pykälässä mainitaan, mikä taho sitä voi järjestää. Opetussuunnitelmaan on kirjattu opetuksen tavoitteet ja virka- ja työehtosopimuksessa määritellään miten töitä tehdään.
Luulin näitä ohjeita noudattamalla johtamisen olevan aivan helppoa. Mihin tässä vielä tunteita tarvitaan? Onkohan näiden säännösten taakse piiloutuminen sittenkin ollut suojautumista juuri niiltä omilta tunteilta?
Voivatko rehtorin tunteet hypätä ruoriin päätöksenteossa? Entä voivatko ne ohjata mihin suuntaan laivaa käännetään?
Rovaniemellä laivankääntötoiveet ovat tulleet kuntalaisilta. Kuntalaisaloite pop- & jazzmusiikin perusopetuksen aloittamisesta Lapin musiikkiopistossa on jätetty kuntaan 6.3.2015. Valtuustoaloite oli tehty jo 2007. Kevyen musiikin opetuksen aloittamista on käsitelty koulutuslautakunnan kokouksissa 2009 ja 2011. Päättäjien tahtotila on ollut koko ajan myönteinen, vain rahoitus on puuttunut.
Pitkäaikaisen rehtorin eläköityessä 2015 sain uutena rehtorina tehtäväkseni kevyen musiikin kehittämisen. Ainoana resurssina oli jo olemassa olevat valtionosuustunnit. Rytmimusiikkiin niitä oli otettava klassisesta musiikista.
Siitä vasta tunteet pintaan nousivatkin. Tuleeko tästä nyt sitten Pop & jazz konservatorio? Tulikin Lapin musiikki- ja tanssiopisto, jossa klassisen musiikin lisäksi voi opiskella pop & jazz -laulua, sähkökitaran, -basson, rumpusetin ja pop & jazz -pianon soittoa sekä kaikkia tanssilajeja.
Näin iso muutos on herättänyt paljon tunteita – ilosta ja surusta pettymykseen ja onnistumiseen. Miten tunteita oikein johdetaan?
Työnohjaajani kehotti tutustumaan Johda tunneilmastoa-kirjaan. Siinä neuvotaan, miten vapauttaa työyhteisön todellinen potentiaali ja kuinka jokainen työyhteisön jäsen haluaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Kopioin kirjasta työhuoneeni seinälle ihmisen seitsemän psykologisen perustarpeen muistisäännön KYARHEM: kiinnostus, ymmärrys, arvostus, reiluus, hallinta, edistyminen ja merkitys.
Kuinka tunteensa voimakkaasti ilmaisevan työntekijän taustalla saattaakin olla kokemus siitä, ettei hänestä olla kiinnostuneita. Tuntee, ettei häntä ymmärretä eikä arvosteta. Kokee, että häntä kohdellaan epäreilusti, ei hallitse tilannetta eikä koe edistyvänsä mihinkään. Koko hommassa ei tunnu olevan mitään merkitystä!
Mitä tekee rehtori tuossa tilanteessa? Hyökkääkö takaisin vai puolustautuuko? Vai jääkö kuuntelemaan viestiä käytöksen takaa? Se saattaa olla hankalaa, kun omat tunteet nousevat pintaan.
Itse olen yrittänyt opetella painamaan pause-nappia. Välillä se on ollut ihan hukassa ja toisinaan sen löytämiseen on mennyt aikaa. Etsinnöissä on auttanut viiden sormen hengitysharjoitus. Hengityksen tasaantumisen jälkeen pystyy toivotusti paremmin kuuntelemaan, asettumaan toisen ihmisen asemaan ja myötäelämään.
Pitääkö rehtorin pystyä aina vain hengittelemään ja olemaan hillitty ja hallittu? Eikö saakaan antautua omien tunteiden vietäväksi? Tunteen takana on aina jokin viesti, jota kannattaa pysähtyä kuuntelemaan. Nimenomaan pysähtyä, kuulostella ja tutustua. Mitkään tunteet eivät ole vääriä. Merkitystä on vain sillä, minkälaiseen toimintaan tunne ohjaa.
Tunteet ovat oleellinen osa päätöksentekoa. Niihin kannattaa tutustua. Itse perehdyin tunteisiin paremmin lukemalla psykologi ja tietokirjailija Emilia Kujalan kirjat Tunteella Häpeä ja Tunteella Kateus. Sain vastauksia esittämiini kysymyksiin.
Asiajohtamisen suojakilpi alkaa hiljalleen sulaa ja tilalle on pienen pienin askelin astumassa esiin KYARHEM. Toivottavasti osaavan, motivoituneen ja ammattitaitoisen opettajakuntamme todellinen potentiaali pääsee näin paremmin esiin.
Kirjoittaja on Lapin musiikki- ja tanssiopiston rehtori.