Ruotsissa kaksi alle kymmenvuotiasta lasta ja 75-vuotias nainen saivat vammoja vakavassa väkivaltarikoksessa, joka tapahtui maanantaina aamulla Lyckselessä Pohjois-Ruotsin Västerbottenissa.
Noin 50-vuotias mies on pidätetty epäiltynä todennäköisin syin kolmen murhan yrityksestä.
Väkivallanteossa loukkaantuneiden vammojen vakavuudesta ei ollut maanantaina alkuillasta varmaa tietoa. Kaikki kolme saivat maanantaina sairaalahoitoa.
– En tunne koko kuvaa, tällaiset asiat voivat muuttua hyvin nopeasti, sanoi esitutkintaa johtava syyttäjä Andreas Nyberg Ruotsin uutistoimisto TT:lle.
Nyberg sanoi kuitenkin pitävänsä vammoja niin vakavina, että hän pitää todennäköisenä, että tarkoituksena oli tappaa.
Aftonbladetin tietojen mukaan toinen lapsista sai hengenvaarallisia vammoja.
Nelikolla on poliisin mukaan ollut yhteys toisiinsa entuudestaan. Expressen kertoi, että pidätetty on TV4:n tietojen mukaan lasten isä.
Mediatiedot: Käytti sorkkarautaa ja kirvestä
Poliisi sai hälytyksen rikospaikalle maanantaiaamuna. Tutkinnanjohtajan mukaan hälytyksen teki naapuri.
Nybergin mukaan on selviä viitteitä siitä, että teossa käytettiin yhtä tai useampaa lyömäasetta, vaikka tätä ei voida vielä vahvistaa.
Aftonbladetin mukaan epäilty tekijä olisi käyttänyt sorkkarautaa. TV4:n tietojen mukaan mies olisi käyttänyt myös kirvestä.
Epäiltyä kuulusteltiin lyhyesti maanantaina.
– Hän kiistää rikoksen eikä ole halunnut kommentoida tarkemmin tapahtumien kulkua, Nyberg kertoi.
Kuulusteluja on määrä jatkaa tiistaina, kun epäillyllä on puolustusasianajaja.
Miehellä ei ole aiempaa rikosrekisteriä. Expressenin mukaan poliisi kuitenkin määräsi aiemmin tänä vuonna epäillyn metsästysaseita takavarikoitavaksi, sillä miestä ei pidetty sopivana aseenkantoon.
Miestä oli aiemmin hoidettu kahdesti suljetulla psykiatrisella osastolla, minkä poliisi katsoi osoitukseksi pysyvästä tai toistuvasta mielisairaudesta.
Lisäksi mies oli poliisin mukaan säilyttänyt aseita ja ammuksia lukitsemattomassa autotallissa, mikä ei ole sallittua.