Lauantaina 26. marraskuuta suoritetussa Loton arvonnan löytyi yksi täysosuma.
Onnekas voittaja on rovaniemeläinen nettipelaaja, joka voitti 2,4 miljoonan euron potin.
– Olin minä siitä tietoinen, että Lotto-voitto oli tullut Rovaniemelle. Kyllähän sitä hetken pyöritteli mielessä, että voisinko se olla tällä kertaa minä. Mutta en käynyt katsomassa vielä silloin tuloksia enkä tiennyt asiasta sen enempää, voittaja kertoo Veikkauksen tiedotteessa.
– Sitten kun teiltä [Veikkaukselta] soitettiin sunnuntaina, menin katsomaan omat pelini. Ja oli se siellä. Täysosuma näkyi ja oikeita numeroita ja se voiton määrä. Nyt tärisevät kädet, voittaja kertoo.
Hän kuvailee voiton tuntuvan tuoreeltaan aivan uskomattomalta.