Taloushistorian professorin Markku Kuisman mukaan olemme palanneet rosvoparonien aikaan. Suuryhtiöt ovat johtajilleen ja omistajilleen kuin keskiaikaisia läänityksiä. Niissä saattoi rahastaa määrättömästi ja hallita pidäkkeettömästi.
Tämä on yhä selvemmin totta. Teknojättien rahastus ylittää kaikki rajat. Omaisuus, raha ja valta ovat aina kietoutuneet yhteen. Vain Neuvostoliitto ja Kiina yrittivät katkaista niiden sidoksen, jyrkästi. Niiden epäonnistuminen ja pilkkaaminen on johtanut kyvyttömyyteen arvioida kapitalismia, sen rajoituksia ja mahdollisuuksia parempiin sovellutuksiin.
Rahan ja vallan liitto Yhdysvalloissa on paljastunut alastomana kaikessa röyhkeydessään. Se näyttää demokratian heikkouden rahan vaikutusvallan edessä. Miljardöörien vallankaappaus on tapahtunut muka demokraattisesti.
Demokratia pitää määritellä uudelleen. Korkea kansansivistys on yksi aidon demokratian edellytys. Tässä maalaisliiton oppi-isä Santeri Alkio ja vanha työväenliike olivat samoilla linjoilla.
Lähes vuosisadan jatkunut koulutus on tasa-arvoistanut väestöä osaamisessa ja sosiaalisen nousun mahdollisuuksissa. Koulutetut, jopa korkeasti koulutetut äänestävät vasemmistopuolueita ja vihreitä yhä enemmän. Kokoomus on yhä selkeämmin hyvätuloisten ja vauraiden puolue. Tilaa on jäänyt populismille.
Taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut Euroopassa, USA:ssa ja Suomessakin 1980-luvulta lähtien. Ennen Reaganin ja Thatcherin kautta USA:ssa ja Britanniassa tulojen ja perintöjen korkeimmat veroasteet olivat 80–90 prosenttia. Valtioilla oli varaa panostaa koulutuksen, terveydenhuollon ja sosiaaliturvan parantamiseen. Samalla niiden talous kasvoi kohisten.
Rahan valta politiikassa estää rikkaiden ja yritysten riittävän verotuksen. Alhainen tulojen, pääomien ja perintöjen verotus on johtanut valtioiden krooniseen velkaantumiseen. Valtiot myyvät kansallisvarallisuutensa yksityisille. Yksityinen omistus kasvaa valtioiden köyhtyessä.
Valtioilla on heikot resurssit investoida koulutukseen, terveydenhuoltoon ja infrastruktuuriin sekä ilmaston ja ympäristön suojeluun. Sosiaaliturvasta on helpointa leikata, kun rahapiirien vaikutusvalta estää progression kiristämisen verotuksessa ja veropohjan laajentamisen.
Väestön rikkaimman ja köyhimmän kymmenyksen elinehdot ja elämä ovat yhä kauempana toisistaan. Kansalaisten ja puolueiden mielikuvitus politiikan vaihtoehtoihin on liian heikko.