Luontoliikunnasta tuli kansanliikuntaa koronapandemian aikana, eikä retkeilybuumissa näy heikkenemisen merkkejä. Niitä on luvassa sen sijaan Metsähallituksen Luontopalvelujen ylläpitämiin retkeilypalveluihin, joita ollaan karsimassa kovalla kädellä.
Muutoksen taustalla vaikuttavat valtiotaloudelliset säästöt – kansallispuistojen ja muiden virkistysalueiden palveluihin ei ole luvassa lisää rahaa. Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmaan on kirjattu, että hallitus "mahdollistaa kansallispuistojen rahoituspohjan vahvistamisen vapaaehtoisten käyntimaksujen muodossa". Maksujen käyttöön otosta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta se tiedetään jo, että Luontopalveluilla on aiempaa vähemmän rahaa käytössä.
Metsähallituksessa käytiinkin loppuvuodesta muutosneuvottelut. Luontopalveluista katosi 43 vakituista ja kymmeniä määräaikaisia työtehtäviä, joista moni oli Pohjois- ja Itä-Suomessa. Irtisanottujen joukossa on kokeneita asiakasneuvojia ja kenttämestareita. Kolmen miljoonan euron säästöohjelma kohdistui myös rakennuksiin, palveluverkostoon ja kalustokuluihin. Se tulee näkymään jo kuluvan vuoden aikana heikompina palveluina – retkeilyrakenteita puretaan ja luontokeskuksia suljetaan.
Lapissa palveluverkostoa on jo supistettu. Huonokuntoisia pitkospuita on purettu ja taukopaikkoja lopetettu ja myyty. Niitä on myös tarjottu kyläyhdistysten ja metsästysseurojen ylläpidettäviksi. Näin tulee tapahtumaan jatkossakin.
Sanna Marinin (sd.) hallitus pyrki lisäämään kansallispuistojen ja muiden suosittujen luontokohteiden retkeilypalvelurahoitusta. Orpon hallituksen tavoin säästöjä etsineen Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana Metsähallituksen luontokohteiden korjausvelka nousi ennätykselliseen 45 miljoonaan euroon. Avokätisempää talouspolitiikkaa harjoittaneen Marinin hallituksen myöntämä erillisraha hidasti korjausvelkaantumista, muttei vähentänyt velkaa juuri lainkaan.
Valtiollisissa retkeilypaikoissa riittääkin korjattavaa ja lisää syntyy, kun palvelut ovat kovassa käytössä. Rapistuva ja kutistuva puistoinfra uhkaa tehdä kestävästä luontomatkailusta vähemmän kestävää, kun retkeilijät alkavat kulkea omia polkujaan ja tehdä omia nuotiopaikkojaan.
Vapaaehtoiset käyntimaksut olivat esillä jo Sipilän hallituksen aikana. Jatkuvaan niukkuuteen kyllästyneessä Luontopalveluissa harkittiin tuolloin jopa sponsorisopimusten solmimista yritysten kanssa. Sopimukset jäivät lopulta solmimatta ja käyntimaksun esti laki, joka ei sallinut moista budjettirahoitteiselle valtion organisaatiolle.
Nyt vapaaehtoisista käyntimaksuista etsitään taas ratkaisua rahoitusongelmaan. Epäilijöitä on paljon. Ovatko retkeilijät valmiita moiseen?
Moni kokee, että luonnossa liikkumisen pitäisi olla ilmaista jo siksi, että kyse on yhteisistä metsistämme ja hyvinvointipalvelusta, jolla on todistettuja kansanterveysvaikutuksia. Pelkona on myös, että käyntimaksu vähentää ennen pitkää julkista rahoitusta ja vapaaehtoisuuskin muuttuu lopulta pakoksi.
Ongelmaan ei olemassa helppoa ratkaisua. Luontopalvelut tarvitsee rahansa ja valtiotalous säästönsä. Pattitilanteessa kaikki keinot on otettava käyttöön.
Osa Metsähallituksen työntekijöistä epäilee, ettei luontopalvelumuutosten takana ole rahapula. Tästä kielii heidän mukaansa se, ettei valtion organisaatio ole viestinyt avoimesti palvelujen vaarantumisesta, vaan päinvastoin pyrkinyt estämään tällaisen viestinnän muun muassa etsimällä tietovuotoja ja nuhtelemalla henkilöitä, jotka ovat ottaneet rahapulan esille (LK 9.1.). Jos tämä on totta, yhteisiä metsiämme hallinnoivan Metsähallituksen johto on veronmaksajille selityksen velkaa.