Rak­kaut­ta, maa­lais­elä­mää ja koh­ta­lo­kas karma - ke­mi­läi­sen Ritva Kok­ko­lan uusin kirja on ker­ron­nal­taan nos­tal­gi­nen

Ritva Kokkolan Amanda.

Lounais-Lapin Kirjapysäkillä-sarjassa torniolaissisarukset Jaana Angeria ja Hannu Pelttari esittelevät lukemiaan kirjoja ja antavat lukuvinkkejä.

Haluatko lukea kirjan, joka muistuttaa entisajan Suomi-filmejä? Jos vastaus on kyllä, kannattaa tarttua kemiläisen Ritva Kokkolan uusimpaan kirjaan. Amanda on nimittäin niin kerronnaltaan kuin tunnelmaltaan hyvin nostalginen. Parhaiten Kokkola tunnettaneen dekkareistaan, ja vaikka Amanda-romaani kertoo hyvin paljon rakastamisen vaikeudesta, siinä on runsaasti myös dekkarimaisia piirteitä.

Amanda on varakkaan kauppiasperheen lellitty kuopus, jota vanhemmat paapovat ja nostavat jalustalle.

Amandan ei siis ikinä tarvitse tehdä oikeita töitä, mutta hän saa kaiken haluamansa. Vartuttuaan Amanda käyttää hyväksi avujaan ja keinoja kaíhtamatta tavoittelee kaikkea, mistä toiset voisivat olla hänelle kateellisia. Manipulointi ja alistaminen vain ani harvoin tekevät ketään onnelliseksi, ja tämän saa Amandakin tuntea nahoissaan. Kateus, ahneus ja julkisivun ylläpitäminen käyvät kalliiksi koko perheelle, mutta yksi ilkeä sana tai teko johtaa toiseen ja se taas toiseen, eikä ilman kuolonuhrejakaan selvitä.

Muistoja lapsuudesta

Kirja valottaa Amandan ja tämän lähipiiriläisten elämää noin 40 vuoden ajalta. Vaikka Amanda on ilmestynyt viime vuonna, tyylin ja rakenteen puolesta se olisi voitu kirjoittaa jo vuosikymmeniä sitten. Koska Kokkola taitaa vanhahtavan ja letkeän tarinointitavan, kirja on nopealukuinen. Lukiessa minulle tuli monta kertaa mieleen muistoja lapsuudesta – ajoista, jolloin istuin pirtissä mustavalkoisen television ääressä ja töllötin navettatöistä tulleiden vanhempieni kanssa elokuvaa, jota tähdittivät Tauno Palo, Ansa Ikonen ja Regina Linnanheimo.

Amanda on varsin viihdyttävä kirja.

Se tuskin kenenkään maailmaa järisyttää, mutta se tarjoaa turvallisen sohvamatkan aikaan, jolloin tyttöjen oli oltava ennen kaikkea siveitä ja jolloin varakkaan talon tytöllä ei ollut muuta tavoitetta kuin saada kunnollinen puoliso ja välttää häpeä.

Arvelisinkin Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoihin mieltyneiden pitävän Amandasta.

Paatuneet nostalgikot voivat kuitenkin pettyä, sillä Kokkolan kirja osoittaa selkeästi sen, ettei edes ennen kaikki ollut hyvin. Tuolloinkin rakastuttiin, hävettiin, kieroiltiin ja jopa tapettiin.