Kerrotaan, että talvisodan ratkaisutaisteluissa Kollaajoella eturintamaan ilmaantui täydennysmies, joka kieltäytyi aseesta. Komppanian päällikkö, legendaksi jo tuolloin noussut kapteeni Aarne Juutilainen otti miehen vastaan isällisen leppoisaan tyyliinsä.
”Asetta ei ole pakko ottaa, se on vapaaehtoista, mutta vartiovuoroista ei tingitä. Jokaisen on sinne vuorollaan mentävä. Jos ryssä hönkii asemiin, voit heittää sitä vaikka lumipallolla”, Ranskan muukalaislegioonassa sotaoppinsa saanut ”Marokon kauhu” opasti tulokasta.
Tarinan mukaan tämä empi hetken, mutta päätti sitten ottaa tarjotun aseen mukaansa vartioon. Tosipaikan tullen realismi löi pasifismin.
Kaikki haluavat rauhaa paitsi ne, jotka haluavat sotaa. Jälkimmäisiä on löytynyt valtiojohtajien ja sellaiseksi pyrkivien joukosta aina, eikä tähän ole tulossa muutosta.
Mitä jos Nato-maat jättäisivät puolustusliiton, ajaisivat armeijansa alas ja lähettäisivät rauhankyyhkysiä Kremliin? Vetäisikö Putin joukkonsa Ukrainasta? Tulisiko maailmaan rauha?
Tuskin – todennäköisempää olisi, että suur-Venäjästä haaveileva, siviilejä surmaavaksi sotahirviöksi paljastunut Volodja-setä kiittäisi ja valtaisi Ukrainan lisäksi Baltian maat, Moldovan, Valko-Venäjän ja kuka tietää, vaikka Suomenkin.
Rauhaan kannattaa pyrkiä aina, mutta sen saavuttaminen lienee mahdotonta niin kauan kun maailmassa on ihmisiä. Homo sapiensin historia on sotien historiaa.
Kun yksi tulipalo on onnistuttu sammuttamaan, toinen on syttynyt. Välillä kaikki on ollut tulessa. Vuosituhansia jatkuneiden sammutustöiden opetus on ollut, ettei ihminen opi sodistaan mitään.
On paitsi äärimmäisen naiivia myös äärettömän vaarallista luottaa siihen, ettei itänaapuri hyökkää, jos taomme aseemme auroiksi. Vastapuolen pehmeys ei ollut hyökkäyseste kommunistiselle Neuvostoliitolle ja viimeistään Ukraina on todistanut, ettei se ole este putinistiselle Venäjällekään.
Sodan mahdollisuus on kauhistuttava ajatus, mutta sen kanssa on mahdollista elää. Sen sijaan ajatus idän roistovaltion ikuisen ikeen alla elämisestä on mahdoton.
”Jos varustaudumme sotaan, se kyllä tulee”, Rauhanpuolustajien paikallinen nokkamies arvioi (LK 29.5.) rauhanmarssilla ja antoi Suomelle kaksi vaihtoehtoa – varustautua sotaan tai alkaa toimia rauhan puolesta.
Eiväthän ne edes ole vaihtoehtoja. Sota ei pysy loitolla, jos lakkaamme valmistautumasta siihen. Sota loittonee vain, jos valmistaudumme hyökkäykseen kaikin mahdollisin tavoin. Varustautuminen, myös sotilaallinen liittoutuminen, on tehokkainta rauhantyötä.
Perusteellisinkaan valmistautuminen ei välttämättä estä sotaa, mutta on parempi olla häikäilemätöntä hyökkääjää vastassa ase kuin lumipallo kädessä.