Paliskuntain yhdistys muistuttaa ulkoilijoita meneillään olevasta koirien kiinnipitoajasta.
Yhdistys sanoo, että porotokkaan vapaana ryntäävä koira voi aiheuttaa jopa kymmenien tuhansien eurojen vahingon. Pakeneminen voi aiheuttaa kantaville vaatimille keskenmenoja stressin ja ylimääräisen rasituksen seurauksena.
Paliskuntain yhdistys tilastoi vuosittain koirien poroille aiheuttamia vahinkoja. Viime vuonna vahinkojen kokonaismäärä jäi hieman aiempia vuosia alemmaksi, mutta yhdistyksen mukaan vahinkojen määrä kasvoi keväällä.
Koirien kiinnipitoajalta ilmoitettiin vuosi sitten keväällä yhteensä 17 vahinkoa, joista 11 ajoittui huhtikuulle. Kiinnipitoajalla sattuneissa vahingoissa kuoli tai lopetettiin yhteensä 22 poroa.
Osa vahingoista jää Paliskuntain yhdistyksen mukaan löytymättä porojen ollessa vapaana maastossa.