Polttoaineiden hinnat näyttävät pudonneen selvästi viime viikosta. Liikennepalvelukauppiaat ry:n puheenjohtajan Juha Yli-Kesäniemen mukaan hintojen lasku johtuu maan hallituksen päättämästä jakeluvelvoitteen alentamisesta.
Polttoaine.net-sivuston mukaan 95E10-bensiinin keskilitrahinta oli Suomessa maanantaina 2,41 euroa ja 98-bensiinin keskilitrahinta oli 2,50 euroa. Dieselin keskilitrahinta oli sivuston mukaan 2,36 euroa.
Tilastokeskuksen tiistaina julkaisemien tietojen mukaan 95E10-bensiinin keskihinta oli Suomessa viime viikolla 2,55 euroa ja 98E5-bensiinin 2,65 euroa litralta. Dieselin keskihinta oli puolestaan 2,53 euroa litralta.
Yli-Kesäniemen mukaan polttoaineyhtiöt ovat reagoineet jakeluvelvoitteen alentamiseen jo etuajassa, vaikka virallisesti alentaminen ei ole vielä tullut voimaan.
– Kun valtiovalta laskee biovelvoitetta, niin se väistämättä johtaa siihen, että hinnat tulevat alaspäin, Yli-Kesäniemi sanoi STT:lle.
– Jokainen yhtiö reagoi tähän nyt omilla aikatauluillaan, kun varastoista pystytään lykkäämään edullisempaa polttoainetta markkinoille.
Ukrainan sota nostanut polttoaineiden hintoja
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus päätti toukokuussa alentaa väliaikaisesti polttoaineiden jakeluvelvoitetta – eli uusiutuvien polttoaineiden osuutta myydystä polttoaineesta – polttoaineiden hintojen laskemiseksi.
Polttoaineiden kohonneilla hinnoilla on ollut tänä vuonna iso rooli kuluttajahintojen yleisessä nousussa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut raakaöljyn hintaa, koska länsimaat pyrkivät minimoimaan venäläisen öljyn käyttöä.