Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Pöl­lin­teos­sa Mäy­räs­lo­man rin­teil­lä

Pöllinteko oli tuttua hommaa. Sitä sai tehdä kotimetsissä. Mutta että palkan edestä Metsähallituksen savotalla, se oli aivan jotain muuta.

Olin 13–14 -vuotias, kun lähdin savotoimaan. Luusuan Eskon ja Ylitalon Pentin kanssa ajettiin pyörällä metsäpolkuja kuusi kilometriä Unarista Niesiin päin. Kun tulimme Heinäjängän maisemiin, missä loiva rinne laskeutui jängälle, ilmestyi Metsähallituksen työnjohtaja paikalle, ehkä tapaaminen oli sovittu. Hän toivotti savotalle tulleet tervetulleiksi ja alkoi jakaa palstoja.

Ensin sai palstan Esko, sitten minä ja viimeisenä Pentti. Minulle ja Eskolle ei neuvoja annettu, mutta Pentti sai niitä sitäkin enemmän. "Kanto saa olla vain kymmenen senttiä, ristikko pitää tehdä tasaiselle maalle ja niin, että se on hyvä ajaa hevosella pois. Pölliin ei saa jättää parkkia, kaikki pois." Olin ensikertalainen savotassa ja kuuntelin tarkkaan.

Näin tehtyjä pöllejä sanottiin "puolipuhtaiksi". Se tuntui kummalta. Minusta ne olivat kokopuhtaita. Ensimmäisenä päivänä tehdään vain pukki, sanoivat vanhat pöllärit. Niinpä mekin teimme vain parkkuupukin. Seuraava päivä olikin sitten tosi työpäivä.

Kirjoittaja muistelee lapsuutensa savottaa. Tässä parkataan pöllejä Kemijärven Tapionniemen Kenttälässä 1950-luvulla.
Kirjoittaja muistelee lapsuutensa savottaa. Tässä parkataan pöllejä Kemijärven Tapionniemen Kenttälässä 1950-luvulla.
Kuva: vanha kuva

Pentillä oli moottorisaha. Meillä Eskon kanssa oli vain puusta tehdyt pokasahat. Pentin saha oli raskas, ehkä 20-kiloinen Ampiais-merkkinen kanadalainen saha. Samanlainen kuin isälläni oli. Pentti oli innokas sahuri. Pientä korvausta vastaan hän kaatoi minun ja Eskon palstasta ensimmäisenä päivänä kaikki puut nilkasta poikki.

Se oli soreaa ja tiheää männikköä, jonka oli täytynyt palaa 50–60 vuotta sitten täysin, niin yksi-ikäistä se oli. Ainakin 4–5 oksatonta 2-metristä pölliä tuli jokaisesta puusta. Oli niitä ilo katkoa ja parkata ristikolle. Pölleistä maksettiin tekijälle kappaleluvun mukaan. Ne kävi laskemassa erikseen palkattu pöllien "lukija".

Sata puolipuhdasta päivässä ristikolle oli miehen mitta. Vaikka puut olivat maassa, sadan pöllin katkominen ja parkkaaminen oli kova urakka. Ei kestänyt taukoja pitää. Kahvit ja voileivät ehti juuri ja juuri haukata, eikä ristikko saanut kesken pinoamisen hajota. Se tosin tapahtui minulle kaksikin kertaa ja kyllä harmitti. Mutta niin vain oli sata puolipuhdasta ristikolla päivän päättyessä.

Seuraavana päivänä ei tullut enää kuin 50 puolipuhdasta. En muista, mikä oli syy, ehkä se oli laiskuutta tai en jaksanut enempää. Tämän jälkeen 50 pölliä oli päivittäinen työ savotan loppuun saakka.

Jaakko YlitaloFM