Oulun poliisi tutkii tapausta, jossa alle 15-vuotiaan pojan epäillään lyöneen toista niin ikään alle 15-vuotiasta poikaa teräaseella kasvoihin Oulun Kaukovainiolla. Epäilty teko tapahtui ulkona tiistaina iltapäivällä noin kello 17 aikaan.
Tutkinnanjohtajana toimiva rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen kertoo, että tekijä oli alakouluikäinen. Tarkempaa ikää hän ei kerro.
Oulun poliisin mukaan uhri sai tilanteessa vammoja ja hänet toimitettiin sairaalaan. Vammat eivät kuitenkaan ole hengenvaarallisia.
Tilannetta ei poliisin tietojen mukaan edeltänyt riitaa. Korhosen tiedossa ei ole mikä puukotukseen on johtanut. Tilanteeseen ei liittynyt esimerkiksi ryöstöä.
Tapauksesta on kirjattu rikosilmoitus pahoinpitelynä, mutta Korhosen mukaan se tulee muuttumaan törkeäksi pahoinpitelyksi teräaseen käytön vuoksi.