Vietin neljä päivää metsänistutuksessa poikani kanssa. Tuulen humina ympäröi meitä, hiki virtasi metsän hiljaisuudessa. Vaikka urakasta tuli mieleen lähinnä Simpauttaja-romaanin alkukohtaus, poika ei valittanut. Hän jaksaa pian paremmin kuin isänsä. Meneehän teini syksyllä jo lukioon. Vaikka emme puhuneet paljon, tuntui silti mukavalta tehdä työtä metsässä kahdestaan. Tuntuu niin mukavalta olla vielä ”isi”. Illalla rättiväsymys purkautui ulos spontaanina ja onnellisena nauruna.
Kun esiteinipojan ovi paukahti ensimmäisiä kertoja kiinni, se oli isku isälle, joka hetki sitten oli vielä maailman tärkein ihminen. Muutos on jokaisessa perheessä peruuttamaton. Haluaisin nyt keskustella poikani kanssa kaikesta, haluaisin iloita hänen kanssaan enemmän, niin kuin niinä ihanina vuosina jolloin leikki ja nauru oli loputonta.
Turhaa on kuitenkaan metsässä valittaa. Miehet tuntevat puhumattakin. Saamme raikkaassa ilmassa luontevaa liikuntaa ja vietämme kaiken lisäksi tuntikausia irti puhelimesta.
Muistan hämärästi kuinka istutin tässä samassa posiolaisessa metsässä taimia oman isäni kanssa, 40 vuotta sitten. Nyt osat ovat vaihtuneet. Aika menee niin nopeasti. On silti hienoa jatkaa perinnettä, mietin ruisleipä kourassani evästauolla. Tajuan että saatamme istua lähes samassa kohdassa kuin isäni kanssa aikoinaan ja katsoa samaa itälappilaista vaaramaisemaa.
Mitähän isäni ajatteli silloin, käy yhtäkkiä mielessäni. Emme puhuneet paljon myöskään 40 vuotta sitten, sen muistan. Mutta minulla oli turvallinen ja hyvä olo. Surin luultavasti edesmennyttä äitiäni ja tunsin vähintäänkin voimakasta kaipuuta siinä isäni vieressä. Ehkä isä tunsi samoin. Vaikka en juuri keskustellut hänen kanssaan, olen silti aivan varma että isä toivoi parastani, sen aisti läsnäolosta, ja ikuisesta halusta auttaa minua.
Puut kasvavat hirvittävän hitaasti Lapissa. Kasvua ei näe, mutta sitä kuitenkin koko ajan tapahtuu. Sanotaan että taide ja kirjallisuus pystyvät tekemään näkymättömistä asioista näkyviä. Samalla tavalla pelkkä hiljainen työnteko kahdestaan metsässä antaa voimakkaan tunteen läsnäolosta ja yhteenkuuluvuudesta. Toivon että poikani muistaisi tämän hetken joskus vanhana. Toivon että hän olisi onnellinen elämässään ja löytäisi paikkansa täältä jostakin. Minä niin toivoisin sitä.