Lapissa pimeydellä on omat merkityksensä. Oranssina hehkuvat huurteiset katuvalot valuvat vasten syvän sinistä taivasta arktisen pimeyden kanvaalla, jossa myös elämä vapautuu ja saa jopa abstrakteja mittasuhteita. Tuuli uskaltaa laukata nopeammin haroen metsien hiuksia ja lenkkeilijät alkavat etsimään nastapohjaisia kenkiään ja pitkiä koiranfleksejään. Pimeässä pilvetkin väistyvät, jotta tähtipöly pääsee tanssimaan myös meidän riemuksemme.
Syksyn kynnyksellä hymyilen. Silloin vaihdamme rooliamme auringonpalvojista pimeyden varjelijoiksi. Kesän ilot kehystetään muistoiksi, joita voi tarkastella terävinä syysaamuina, joiden rapeus puhdistaa kehoamme kuona-aineista. Kylmyyden vierellä vaeltaa lisääntyvä pimeys, joka kesästä poiketen kurkottuu myös Lapin pohjoisimmille alueille jo alkuilloista.
Pimeässä ajatukseni ovat varmoja, että tulevat ymmärretyksi ja huomioiduiksi.