Pellon kunta palkittiin kunniamaininnalla Kennelliiton Suomen koiraystävällisin kunta -kilpailussa. Palkinto luovutettiin kunnan edustajille Helsingissä Kuntamarkkinoilla keskiviikkona.
Pellon palkitsemista perusteltiin sillä, että vaikka kunta on pieni, siellä koirien merkitys liikuttajina ja ihmisen parhaana ystävänä on nostettu tärkeään asemaan.
– Koiraystävällisyys näkyy kuntastrategiasta lähtien aina käytännön arkisiin toimenpiteisiin kunnassa. Meille on tärkeää, että koiraihmisillä on helppo toimia arjessa kunnan alueella, kunnanjohtaja Katja Jaako-Körkkö toteaa kunnan tiedotteessa.
Jaako-Körkkö korostaa Pellossa olevan paljon aktiivista harrastajaväkeä ja koiraihmisiä. Erityiskiitoksensa hän antaa eläinlääkäri Pekka Salmiselle pyyteettömästä työstä.
Koiraystävällisimmäksi kunnaksi valittiin Uudellamaalla sijaitseva Mäntsälä.