Pelkosenniemen valtuuston puheenjohtaja Markku Kallio (kesk.) tuomittiin kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen. Oikeus totesi, että Kalliolla oli mahdollisuus tarkistaa väitteidensä paikkansapitävyys ennen niiden julkaisemista.
Kuva: Pekka Aho
Pelkosenniemen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Markku Kallio (kesk.) tuomittiin sakkoihin kunnianloukkauksesta.
Kallio väitti sosiaalisen median palvelu Facebookissa ja myöhemmin Lapin Kansassa, että eräällä virkaan valitulla henkilöllä ei ollut koulutusta, jonka henkilö oli hakuvaiheessa ilmoittanut.