Palvelualojen ammattiliitto PAM on hylännyt valtakunnansovittelijan sovintoesityksen. Siivoojien ja kiinteistönhoitajien lakko alkaa huomenna, ja se kestää lauantaihin. Lakko koskee noin 2 500:aa työntekijää.
Valtakunnansovittelija kertoo Twitterissä, että sovittelua jatketaan ensi viikolla.
PAM on antanut myös muita lakkovaroituksia. Toinen lakko olisi 23.–24. maaliskuuta, jos sopuun ei sitä ennen päästä. Lakko koskisi yhteensä 16:ta alan yritystä, ja sen piirissä olisi tuolloin noin 25 000 siivoojaa ja kiinteistönhoitajaa.
Lisäksi PAM on antanut lakkovaroituksen 30. maaliskuuta–1. huhtikuuta.
PAM ja Kiinteistötyönantajat ovat neuvotelleet alan uudesta työehtosopimuksesta tammikuusta alkaen. Alan aiempi työehtosopimus päättyi helmikuun lopussa.