"Äiti, minulla on ikävä."
Otan itkua tihrustavan tytön kainaloon ja kerron, että niin minullakin.
Puhumme, kuinka arjen touhut tekevät ikävästä haikeamman ja pehmeämmän. Se ei nouse pintaan, mutta kulkee mukanamme.
Sitten jokin rakas muisto muuttaa ikävän viiltäväksi. Usein se ei katso paikkaa, eikä sitä kuinka kauan läheisen menettämisestä on.