Luin vastikään Emmi Itärannan teoksen Teemestarin kirja. Joidenkin satojen vuosien päähän sijoittuvassa tarinassa eletään nykyiseen elämäämme verrattuna monen puutteen aikaa.
Makeasta vedestä on kova uupelo. Öljy on loppunut tai tihkuu viimeisiään. Siksi veden säilytykseen käytettävät muovileilit ovat arvotavaraa, jota paikataan. Halkeamat korjataan sulattamalla niihin muovipaikkoja, jotka on haalittu jätehaudoista.
Hiukan eri meininki kuin meidän todellisuudessamme, jossa muovia menee edelleen haaskuuseen aivan liikaa, ja jossa muovi on ylipäätään kovin kertakäyttöistä.
Äitini siivosi vaatekaappinsa perukoita ja nosti nähtäväkseni melkoisen reikäiset villahousut.