Avasin lintujen talviravintolan hieman etuajassa, jo näin kuun alussa. Nuori talitiainen kävi muutaman kerran istumassa työpöytäni edessä olevalla ikkunalaudalla ja oli etsivinään pieniä ötököitä puisista ikkunankarmeista.
– Tyhjää täynnä, ei ole, se viesti.
Katsoin kalenteriani, ei vielä, sillä viime vuonna vein alkupalat lintulaudalle marraskuun puolivälissä. Pakkaset antoivat odottaa ja ensilumikin satoi lähes sulaan maahan.