Avasin lintujen talviravintolan hieman etuajassa, jo näin kuun alussa. Nuori talitiainen kävi muutaman kerran istumassa työpöytäni edessä olevalla ikkunalaudalla ja oli etsivinään pieniä ötököitä puisista ikkunankarmeista.
– Tyhjää täynnä, ei ole, se viesti.
Katsoin kalenteriani, ei vielä, sillä viime vuonna vein alkupalat lintulaudalle marraskuun puolivälissä. Pakkaset antoivat odottaa ja ensilumikin satoi lähes sulaan maahan.
Ja taas oli jutun kirjoittaminen kesken, kun se lehahti paikalle.