Koti-ikävä on toisenlaista korona-aikana. Ikävöin aivan kaikkea, en vain läheisiä. Kaipaan hirvensarvia, joihin ripustan pyyhkeen kuivumaan saunan jälkeen. Kaipaan poronkäristyksentirisevää ääntä padassa. Kaipaan navetanhajuisia vaatteita. Kaipaan tietokonepelien hakkaamista ja vanhojen VHS-kasettien katselua. Kaipaan unisen kissan silittelyä. Kaipaan kylmällä lattialla kävelyä tuplavillasukat jalassa.
Uhosin koulujen sulkemisen aikaan, että minähän vaikka liftaan Kittilään, jos en muuta keinoa keksi. Liftaten siksi, etten uskaltanut käyttää julkisia, joissa olisin voinut saada koronatartunnan. Sekin oli tietysti surkea ajatus, koska olisin yhtälailla voinut saada tartunnan kuskiltani tai huoltoasemalta. Ja sitten olisin vienyt viheliäisen taudin riskiryhmäläisille, jotka kotonani odottivat.
Pian uhoamiseni jälkeen tulivat uutiset Leville menneistä matkailijoista, joiden myötä korona alkoi tosissaan levitä kunnassa.