Pari viikkoa sitten olin kauan odottamassani konsertissa Helsingin Olympiastadionilla. Heinolassa vuonna 1991 perustettu Apulanta-yhtye järjesti Stadikalla ainutlaatuisen show’n. Stadionkonsertilla juhlistettiin komealla tavalla Suomen yhden menestyneimmän yhtyeen pitkää taivalta.
A30-konserttia täytyi odottaa vuoden verran pidempään kuin alunperin piti, sillä korona siirsi tätäkin tapahtumaa kalenterissa eteenpäin. Liput ehtivät odottaa laatikossa melkein kaksi vuotta kunnes ne vihdoin sai kaivaa esille.
Stadikalla oli yhteensä reilut 37 000 ihmistä, mikä loi täysin ainutlaatuisen tunnelman. Lämppäribändejä ei tarvittu – kaikki olivat tulleet katsomaan vain ja ainoastaan Apulantaa.