Heinäpouan haiju osu nokhaan Arpelan tielä ajjaissa, ko tuuli toi kuivan heinätupon siihen tiele hyrräähmään.
Vaikka istuin autossa, kymmenitten vuositten takaset muistijäljet on niin voimakhaat, että sen haijun rohki tunsi.
Mie olen yhtäkkiä heinäniitylä Salonpäässä. On seivästetty ja haravoitu.
Isän kiharakarvanen sölkä on palhjaana, ko on niin kuuma, että on ollu pakko ottaa paita poijes, vaikka ylheesä se on viimisseen asti päälä. Heinänpelmuja joutuu muuten kynsihmään pitkin yötä, joskus äitinki avula, vaikka taitaa se uni semmosen heinäpouan jälkhiin tulla silti.