Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi ihminen jaksaa ja pystyy kartuttamaan ikävuosiaan, sitä suuremmaksi kasvaa kaipuu juurilleen. Olen jo aiemmin kertonut kaipuuni päästä joskus itänaapurin puolelle luovutetulle alueelle Sovakylän seudulle Kurvisen järven rannalle syntymäkotiini piipahtamaan ja vaikkapa jäämäänkin sinne loppuelämäni ajaksi ja saada ehkä viimeinen leposijanikin sieltä. Nyt kun ikävuosissani 90 kolkuttelee ihan lähivuosina täyteen, lienee lupa vaikkapa hassutella ja liioitellakin haaveissaan.
Olen ihan tosissani ihmetellyt, että miksi itänaapurimme johto (tai liekö peräti vain yksi henkilö) on ajanut suhteet Suomeen ja koko maailmaan tälle tasolle. Miksi muun muassa urheilijat ja tavallinen kansa on syrjäytetty yhteyksistä ja osallistumisesta muun maailman kanssa yhteistoimintaan.
Olen kertonut tämän lehden lukijoille jo aikaisemmin, että havaintoni itänaapurin ihmisistä ovat olleet todella positiivisia kun olen heitä kätellyt ja muutenkin seuraillut suorituksia lentopalloturnauksissa niin Oulussa kuin Rovaniemelläkin, hyvinpä ovat pärjäilleet ja arvostaneet palkintojaan.
Yksi seikka mistä erikoisesti naapurin kansasta pidän on heidän musiikkinsa, ennen kaikkea hanurimusiikki joka on lempimusiikkiani. Voin vakuuttaa, että se menee luihin ja ytimiin. Saattaa yksi nuori mies säestää kaksirivisellä ja kolme mummoa laulaa kauniisti kolmeäänisesti, kyllä siinä sydän lepää. Mistä he laulavat, sitä en ymmärrä, mutta luulen, että suuri kaipuu johonkin on heilläkin sydämessään.
On kohtuutonta tuomita kokonainen yli 100 miljoonainen kansa huonojen ja tumpeloiden johtajiensa vuoksi. Ainahan on toiveena, että kansannousu naapurin puolella joskus tapahtuu ja yksinvalta kukistuu ja Suomikin koko pitkän itärajansa pituudelta voi alkaa elämään rauhallista yhteiselämää.
Ukrainaa emme saa unohtaa, mutta kai se tilanne paranisi sielläkin, jos kaikki edellä esittämäni toiveet ja muutokset tapahtuisivat.
Turvallista elämää kaikille suomalaisille upouuden presidentin alaisuudessa.