Orpon hallituksen eläkeverotuksessa tulee hyvin ilmi se, mihin orpomainen oikeudenmukaisuus verotuksessa johtaa.
Kun 2 000 euroa kuukaudessa ansaitsevan eläkeläisen verotus nousee 0,1 prosentilla, korotusta 7 000 euron eläketuloveroprosenttiin ei tule ollenkaan. Kun solidaarisuusveron (2 %) alarajaa nostettiin 85 800 eurosta 150 000 euroon, verotuksellisesti siitä hyötyivät ennen muuta hyväosaiset palkansaajat ja eläkeläiset, kukin tulojensa mukaisessa suhteessa.
Toisin kävi niille, joiden kuukausieläke on 4 000 euron molemmin puolin. Heidän veroprosenttinsa nousee raskaimmin (1,1 %) eläketulojen aletessa 510 eurolla vuodessa. Tapahtuneen kikka on siinä, että ”raippaveron” alarajaa (47 000 euroa) ei ole nostettu seitsemään vuoteen indeksikorotuksista huolimatta. Tämä on johtanut siihen, että raippaverolaisten eläkeläisten määrä on 2,5-kertaistunut liki 100 000:aan 2015 verrattuna, jolloin sitä alettiin periä.
Veronmaksajain Keskusliiton toiminnanjohtajan Teemu Lehtisen mukaan (Taloustaito 28.9.2023) mukaan ”raippaveron” alarajaa olisi viimeistään kuluvana vuonna pitänyt nostaa 54 000 euroon, jotta siinä olisi huomioitu indeksikorotukset. Eihän se tietenkään orpomaiseen oikeudenmukaisuuteen sopinut, koska silloin ei edellä mainituille hyväosaisille olisi ollut kyllin jaettavaa. Näin solidaarisuusveronmaksajiksi haalittiin lisää eläkeläisiä pitämällä alaraja ennallaan.
Kun kaikkeen edellä mainittuun lisätään ne alle 2 000 euroa kuukaudessa ansaitsevat ja puoli miljoonaa kokonaan tai osin kansaneläkkeellä olevaa eläkeläistä ja muuta vähäosaista, joiden etuja on heikennetty monin eri tavoin, johtopäätös on, että Orpon eläkeverotuksessa, kuten yleensä yhteiskuntapolitiikassa, kantavana periaatteena on ”rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen”.
Sillä ei ole mitään tekemistä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kanssa.