Hetkelleen vuosi sitten olin jumissa kolumnin kirjoittamisen kanssa. Olin suunnitellut aihepiiriä jo etukäteen, mutta sanat olivat hukassa, minä olin hukassa. Sitten näin oravan ja päätin lennosta vaihtaa kolumnin aihetta. Orava oli merkki: Tartu traumaan!
”Suden hetkellä” aamuyöllä, jolloin ihmisen on ajateltu olevan heikoimmillaan tai herkimmillään, kirjoitin: ”Orava juoksi jäisellä katolla, liukastui ja putosi maahan. Orava jähmettyi sekunniksi, kai tarkistaakseen, miten menee. Elossa, hyvä. Sitten orava alkoi täristä. Tärinä kesti pari sekuntia. Ja sitten orava juoksi kaverin kanssa puuhun.” (Kolumni luettavissa 27.4.2022 UR-näköislehdestä.)
Traumat jumiuttavat toistoon ja torjuntaan. Minä hajoan. Ajantaju, muisti sirpaloituu. Mykistyn. Lamaannun tahdottomaan hiljaisuuteen. Ei sellaisessa tilassa kolumnia kirjoiteta.
Hiljaisuus saapui jälleen 26.4.2023 kuin vuosipäivää kunnioittaakseen. Taas jumitan suden hetkellä. Olen heikoimmillani, sillä traumani ovat taas uuvuttaneet minut. Olen onneksi myös herkimmilläni, kiitos suden hetken antoisan alitajuntaisen hillittömyyden. Olen siis hulluimmillani, eikä minulla ole edes aikaa hävetä. Deadline puskee päälle ja sanat ovat hukassa.
Hukassa! Hukka! Susihukka! Susi! Voimaeläin!
Olen lapsesta saakka ollut outo, sopeutumaton, ulkopuolinen, laumaa kaipaava ja silti sitä torjuva. Aikuisena minua on opetettu, nöyryytettykin kun olen kehdannut kutsua itseäni kirjailijaksi. Kirjailijaliiton jäseneksi hyväksytään vasta vähintään kahden tasokkaan teoksen kirjailija, ettäs tiedät.
Tiedän. Ei minua tarvitse opettaa, varsinkaan tavoille. Kieltäydyn tavoista, jotka hillitsevät ja lannistavat minua, luontoani. Minulla on vain tulevaisuus. Juuri siksi olenkin nykyisin, en pelkästään kirjailija, vaan tuleva menestyskirjailija.
Tahdon vain kirjoittaa ja saada siitä rahaa. Kirjailijaksi ei kannata ryhtyä rikastuakseen, näinkin minua on opetettu. Tiedän. Kirjoittaa kannattaa vain, jos ei ole muuta mahdollisuutta. Minulla ei ole. Traumojeni ytimessä on köyhyys, ja minun on kirjoitettava se ulos. Ja koska olen hullu, uskon, että voin jopa rikastua köyhyydelläni. (Rikastumiseen ei paljon vaadita kohdallani.)
Vuosi sitten halusin olla tärisevä orava. Nyt olen hullu susi.
Runoilija Allen Ginsberg neuvoi ”Kirjoita siitä mikä saa sinut huokaamaan”. Suuri köyhyysromaani ei huokailemalla kirjoitu. Minä ulvon. Ulvon itselleni lauman. Yksin ei kukaan selviä