Eivätkö päättäjät aavista, mikä meitä tulevaisuudessa odottaa? Tuntuu kuin oltaisiin tuuliajolla. Kansakunnat hajoavat eri tahoille, valtioiden sisällä on monenmoista kuohuntaa. Sisällissodat ruokkivat suunnatonta uhkaa – ihmiset levottomina suuntaavat sinne ja tänne ilman määränpäätä, vailla turvaa. Kaikkien henki on vaarassa, ollaan tienhaarassa.
Pakolaisiksi heitä kutsutaan, turvapaikan hakijoita. Sekaan mahtuu monenlaista tallaajaa, niin onnenonkijaa kuin rehellistä avun tarvitsijaa.
Paljon on maailman tilanne muuttunut vuosikymmenten myötä. "Oma maa mansikka, muu maa mustikka" ei kuulosta enää todelta. Miten ajan oloon käy?
Valtaväestö enemmistönä voi ajan myötä vaikuttaa kadonneelta alkuperäiskansalta. Katoaako identiteetti? Murtuuko kaikki se, mitä esi-isämme ovat luoneet ja vaalineet? Uskonto, isänmaa, perinteet ja historia. Olemmeko tätä menoa jopa vähemmistö? Onko meidänkin tulevaisuus asua ja elää juurettomien ihmisten maassa?
Yhteiskuntamme ei tue tarpeeksi lapsiperheitä. Juontuuko siitä syntyvyyden lasku? Myös työttömyys lisääntyy ja sitä myöten kansalaisten vähävaraisuus. Monet vanhukset elävät kädestä suuhun varattomina.
Epätoivo luo ja tuo epävarmuutta. Ihmisten usko päättäjiin hiipuu. Nousee hälläväliämeininki, väkivalta lisääntyy, eikä kukaan ole turvassa. Elämän syvin tarkoitus tuhoutuu – toisen ihmisen kunnioittaminen, yksityisyys ja koskemattomuus.