”Niva asemoi itsensä diktatuurin kannattajaksi” (Jouni Tuomikumpu, LK 13.4.), ”Niva seisoo lapsenmurhaajien rinnalla” (Heikki Karjalainen, LK 13.4.), ”Nivan käsitys suomalaisista lähentelee paranoidisuutta” (Alpo Isomäki, LK13.4.), ”Niva myöntää vastustavansa länsimaista demokratiaa ja ihmisoikeuksia” (Kai Suoyrjö, LK 20.4.).
Näin he vastasivat kirjoitukseeni ”Reaalimaailma ja illusoriset arvot” (LK 11.4.). Tuskin kommenteissa kysymys on itseprojisoinneista, pikemminkin heikosta sisälukutaidosta tai sitten filosofiasta tutusta olkiukkoargumentoinnista, jolla kyvyttömyys asialliseen keskusteluun peitetään siirtämällä huomio toissijaisiin asioihin – pois ihmisoikeuksista ulkopolitiikan välineenä kansainvälisessä kanssakäymisessä, joihin kirjoituksessani viittasin.
En ole kieltänyt ihmisoikeuksia ja demokratiaa. En ihaile diktatuureja, enkä tunne kaipuuta rikolliseen tai sairaalloiseen toimintaan, mutta olen tuonut vahvasti esiin sen, että rauhanomainen vastavuoroisuus läntisen maailman ja muiden kulttuurien välillä on välttämätöntä, jotta ei tapahdu ”sivilisaatioiden yhteentörmäys”, mihin professori Samuel Huntington kirjassaan Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys viittaa.