Tämä syksy on tuntunut harvinaisen raskaalta ja pimeältä. En varmasti ole ainoa, joka on murehtinut tulevan talven sähkölaskuja, kun nousevista ruokakustannuksistakin pitäisi selvitä eikä dieselautolla ajelukaan erityisen edukasta ole. Pää on täynnä huolta ja vaikuttamisen mahdollisuudet ovat vähissä.
Pari kolme viikkoa sitten olin ulkoiluttamassa koiraa pyörällä. Kevyen liikenteen väylän reunassa poika tuskaili paikaltaan luiskahtaneiden ketjujen kanssa. Mitä minä tein? Ajoin ahdistuspäissäni ohi.
Tilanne kalvoi minua päivittäin sen jälkeen. Miksi jätin auttamatta, kun olisin osannut? Etenkin, kun kyseessä oli lapsi.