Kuinka on mahdollista, että lainvastainen asuntomajoitustoiminta voi jatkua vuosikausia ilman, että kukaan puuttuu siihen tehokkaammin? Kysymys on yhä useammin noussut esiin kaupungeissa, joissa luvattomat majoituskohteet ovat arkipäivää. Nämä asunnot toimivat ilman rakennusvalvonnan lupia, ilman asianmukaisia turvallisuusjärjestelyjä ja usein myös ilman verojen maksua – ja silti viranomaiset vaikuttavat voimattomilta tai välinpitämättömiltä.
Lain mukaan vastuu ei kuulu ainoastaan rakennusvalvonnalle. Myös paloviranomaisilla, terveystarkastajilla, terveydensuojeluviranomaisilla, poliisilla, verottajalla, Valviralla ja aluehallintovirastoilla on velvollisuus puuttua toimintaan, joka rikkoo lakeja ja vaarantaa ihmisten turvallisuuden. Silti asukkaat ja taloyhtiöt jäävät yksin taistelemaan laittomuuksia vastaan.
Luvattomien majoitusten aiheuttamat ongelmat eivät ole pieniä. Ne lisäävät turvallisuusriskejä: palo- ja poistumisturvallisuus ei välttämättä ole lain edellyttämällä tasolla, asukkaiden määrä voi olla säännösten vastainen, eikä hygienia- ja terveysturvallisuutta aina valvota.
Lisäksi toiminta vääristää kilpailua ja kuormittaa yhteiskuntaa, kun verot jäävät maksamatta ja viranomaiset joutuvat korjaamaan vahinkoja jälkikäteen. Asuntopula ja asumiskulujen nousu ovat jo todennettavia lieveilmiöitä.
On perusteltua kysyä, miksi viranomaiset eivät tee yhteistyötä tehokkaammin. Jokainen taho näyttää toimivan omassa siilossaan, vaikka ongelma on yhteinen ja näkyvä. Luvattomat asuntomajoitukset eivät ole piilossa – ne löytyvät avoimilta alustoilta ja saavat mainostaa toimintaansa julkisesti. Silti puuttuminen on hidasta, ja vastuuta sysätään viranomaiselta toiselle.
Samaan aikaan tavalliset asukkaat joutuvat kestämään levottomuutta, turvallisuusuhat ja lisäkulut. Taloyhtiöiden hallitukset ja isännöitsijät jäävät yksin tilanteissa, joissa heillä ei ole edes riittäviä taitoja valvoa lakien noudattamista. Majoitustoiminta ei kuulu kotien keskelle.
On aika herättää viranomaiset unestaan. Tarvitaan selkeä yhteinen toimintamalli, jossa tieto ja vastuu kulkevat viranomaisten välillä, ja jossa laittomaan toimintaan puututaan heti, ei vuosien päästä. Kaupunkien ja asuinalueiden turvallisuus ei saa olla kenenkään välinpitämättömyyden hinta.