
Mustikkasato on jäämässä korkeintaan keskinkertaiseksi tänä vuonna.
Kuva: Jussi Pohjavirta
Pari kolme edellistä vuotta marjastajat ovat saaneet nauttia runsaasta hilla- ja mustikkasadosta.
Tänä vuonna marjojen eteen saa tehdä taas kovemmin töitä, sillä Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan sekä mustikka- että hillasato on korkeintaan keskinkertainen.
Luken mukaan mustikka pölyttyi jonkin verran tavanomaista heikommin, minkä lisäksi kesäkuun alun alhaiset lämpötilat ja hallat aiheuttavat sadossa suurta alueellista ja paikallista vaihtelua.